Kuuraa ja usvaa Patvinsuolla

Tyynyliinassani lukee, Kannatti herätä. Panin illalla kellon soimaan varttia vaille viideksi, mutta heräsin neljältä. Tavoitteeni oli kuvata Surkansuon yllä leijuvaa usvaa.  Valmiit eväät jääkaapista ja kuuma kahvi termokseen, sitten menoksi.

Auton lämpömittari näytti Uimaharjussa neljä astetta pakkasta. Onneksi tienpinnat olivat kuivat ja ajaminen kesärenkailla sujui ongelmitta. Mietin mahtaisiko suolla olla usvaa. Uimaharjussa sitä oli lupaavasti. Laskeutuminen Lahnasuon suoralle paljastaisi totuuden.

Usvaa leijui Maksimansaarten tienoilla, siis kaukana tiestä. Oli tehtävä jokaiselle valokuvaajalle tuttu mutta vaikea päätös. Pysähtyäkö kuvaamaan vai jatkaako suoraan Surkansuolle. Otin muutamia kuvia ja jatkoin kiireesti matkaa.

Näkymä Surkansuon lintulavalle johtavilta pitkoksilta oli henkeäsalpaavan kaunis. Kuuden asteen pakkanen oli koristellut suon kuuralla. Pilvet olivat värjäytyneet punaisiksi ja usvaa purjehti suon päällä. Kannatti herätä!

Liikkumiskielto suolla on päättynyt, joten suuntasin suoraan kohti Surkanlampea. Suo oli  kuiva ja pääsin liikkumaan kuivin jaloin. Aurinko nousi ja valaisi suosta nousevaa usvaa.

Suon pinta oli kuuran peittämä ja osittain jo jäässä.

Kulkeminen upottavalla suolla on aina mielenkiintoista. Kun tuntee kasveja, tietää missä on turvallista liikkua. Saramättäät kantavat yleensä hyvin kun liikkuu ripeästi. Pensaikossa on turvallista mutta hankalaa liikkua.

Surkansuon ja Surkanlammen välissä oleva kuivanmaan kannas on hyvä paikka hengähtää. Suon ylitys oli sen verran raskas, että hiki kihosi selkään. Aurinko lämmitti onneksi mukavasti, kun join kahvit kelolla istuen ja maisemaa ihaillen. Tunsin taas olevani etuoikeutettu eläkeläinen.

Oli aikaa katsella ympärille. Ruska suolla oli parhaimmillaan. Kuura oli kuorruttanut kaikki puuta pienemmät kasvit. Matalalta tuleva valo väritti ylimmät lehdet, mutta jätti maanpinnan varjoon. Moisia värejä ei näe kuin syksyllä.

Ilma lämpeni joten usva alkoi hävitä ja kuura sulaa. Jäätynyttä suota pitkin pääsin kuvaamaan varjossa olevia kuuraisia vaivaiskoivuja. Pakkasta oli ollut sen verran, että pienet lampareet olivat jäässä. Surkanlammesta nousi hennosti usvaa.

Kiersin lammen rantoja pitkin takaisin lintulavalle. Jatkoin sieltä Kurkilahteen evästelemään. Siellä näin reissun ainoat inehmot. Matkailuautoja oli parkkeerattuna pari kappaletta. Kello lähestyi jo yhdeksää ja autoista purkautuikin unisia retkeilijöitä aamupalalle.

Retkeni ei päättynyt Kurkilahteen vaan lähdin ruokailtuani Autiovaaran ikimetsään, mutta se on uuden jutun arvoinen.