Onko Pielisen tappi auki

Aamu on valoton, mutta mieli halajaa kuvaamaan. Olen kuvannut Kolin huipulla monet kerrat erilaisissa säissä. Tänään ei ole hyvät olosuhteet isojen maisemien kuvaamiseen. Pielisen ranta voisi olla parempi vaihtoehto. Harmaa taivas ei ole ongelma, jos harmaudessa on sävyeroja. Näiden pohdintojen saattelemana läksin kohti Kolin rinteiden alla sijaitsevaa Likolahtea.

Tiesin että Pyhäselän vesi on matalalla ja Pielisjokikin on melkein kuiva, mutta oli silti yllätys miten matalalla vesi oli Pielisessä.

Kolin huipulta näkyy pienen pieni saari, jota kutsutaan Pielisen tapiksi. Tarinan mukaan vesi häviää Pielisestä, jos tappi avataan. Onkohan tappi nyt auki?

Rannan läheisyydessä veden pinnalla oli kauniita valkoisia renkaita. En tiedä miten renkaat olivat syntyneet, vaikka fyysikkona asiasta pitäisi ainakin jotain osata sanoa. Liittyisikö kuitenkin siihen, että vesi oli lähes jäätymispisteessä.

Matalalla oleva vesi paljasti järven pohjasta kiinnostavia asioita. Hyvällä mielikuvituksella sieltä löytyy myös Väinämöisen haaksirikkoutunut vene.

Kaupunginniemen kärkeen pääsi kävelemään kuivin jaloin Likolahden rantoja pitkin. Sieltä on hyvä katsella Kolin vaarojen puoleisella rannalla kasvavia haapoja.Olen valokuvannut niitä kaikkina vuodenaikoina. Haavat erottuivat nyt lehdettöminä ja hopeisina vasten havupuiden tummaa seinää.

Kirjoitin viime tammikuussa jutun Valokuvausmietteitä Pielisen jäällä. Kerroin siinä hiihtelystäni saariin kovassa pakkasesta. Vaikka sormet olivat jo lähes tunnottomat, pysähdyin kuvaamaan pakkasen koristamaa Kolin rinnettä.

Olin nyt lähes samoilla jalansijoilla kuin talvella. Näkymä rinteeseen oli erilainen, mutta upea. Tummaa kuusimetsää lävisti latvoistaan viimeisin keltalehdin koristellut koivut. Niiden takana luurankomaiset haavat loistivat lähes sinivioletteina.

Matoset ja Hölöt näyttivät leijuvan tyynen Pielisen pinnalla. Harvoin järvi on ollut näin tyyni. Kalliolla kasvavaa mäntyä kuvasin talvella jäältä. Vaikka kohde on tuttu ja moneen kertaan ikuistettu, on se joka kerta kuitenkin erilainen.

Rantakallioista näkyy, miten järven pinta on ainakin metrin normaalia alempana. Verkonmerkki toi kirkkaan väriläikän muuten maanväriseen maisemaan.

Taivaanranta aukesi pieneksi hetkeksi ja auringon valo värjäsi maiseman. Vaikka valo ei osunut suoraan edes kaukana olevaan Iso-Korppiin, niin koko ympäristö vaihtui hetkessä harmaasta siniseksi.

Onnistuneen retken päätteeksi join kahvit Likolahden nuotiopaikalla. Talveen valmistautuvassa koivikossa oli jäljellä vielä syksyn ja ruskan keltaista.