Pakkaspäivä Patvinsuolla

Vielä tunti auringonnousuun ja olen jo Rauvunvaaran suoralla. Sininen hetki on parhaimmillaan ja ehdin hyvin pysähtyä kuvaamaan ja ihailemaan Rauvunvaaran rinteen kuusikkoa.

Ajatuksenani on hiihtää Surkansuolle odottamaan auringonnousua. Pakkasta on kaksitoista astetta, mutta kova tuuli saa sen tuntumaan kahdeltakymmeneltä. Lunta on huomattavasti enemmän kuin Joensuussa, arviolta puoli metriä.

Muita kulkijoita ei näillä main ole liikkunut ainakaan hetkeen, sillä jälkiä ei tieltä suolle näytä lähtevän. Toki tuuli peittää jäljet nopeasti.

Aikaa on kerrankin riittävästi ja ehdin ihailla tuulen tekemää taidetta hangella. Vaiverot pilkistävät punaisia pilkkuina sinertävän hangen alta.

Hiihto liukulumikengillä sujui ilman että selkä hikosi vaikka sukset upposivat lumeen. Ei näkynyt suolla lintuja eikä edes kansanedustajiakin puhuttaneita susia. Ainoat jäljet joita hangella näin olivat teerien jättämiä.

Aamusta oli tulossa pilvetön. Nouseva aurinko kultasi taivaanrannan. Pysähdyin kuvaamaan suon ja metsän reunalle. Metsä oli vielä varjossa ja kylmän sininen.

Valokuvaajat taitavat olla maailman kovimpia valittajia. Tämä talvi on ollut surkea, ei lunta ja vettä on satanut kuin juhannuksena konsaan. Nyt aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja uutta luntakin oli satanut edellisenä yönä. Ja kuitenkin toivoin edes muutamaa pilveä taivaalle näkymää piristämään.

Kun ei niitä pilviä ollut, piti mielenkiinto kuviin etsiä muista seikoista. Auringon ensi säteet värjäsivät osan Surkanlammen eteläpuolen kannaksesta lämpimän oranssiksi kun taas varjossa oleva metsä oli vielä lähes musta.

Hiihdin aivan metsän reunaan ja kuvasin valon ja varjon rajaa pitkäpolttovälisellä objektiivilla. Varjossa olevan metsän edessä suolla sinnittelevät kelot nousevat kuvassa taustasta ylös ja muuttavat kaksiulotteisen valokuvan kolmiulotteiseksi.

Hiihdin kannaksen yli Surkanlammen jäälle. Metsän läpi siivilöityvä valo piirsi valoviivoja hangelle. Sopivan paikan kun valitsi, niin valo näytti kohdistuvan tarkasti mesäkumpareiden väliin.

Ahkeran kuvaamisen ja viimaisen pakkasen aiheuttamana oikean käden sormenpäät tuntuivat tunnottomilta. Onneksi olin varannut reppuun kemiallisia lämmittimiä. Yksinkertaisuudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi ne toimivat kelvollisesti. Nälkä alkoi kuitenkin olla, joten suunnistin takaisin autolle ja ajoin Kurkilahteen evästelemään.

Tietä Suomulle ei oltu aurattu, mutta Kurkilahdessa näytti olevan huoltotoimet meneillään. Tosin huoltomiehiä en nähnyt mutta valmiiksi pilkottuja puita oli nostettu iso säkillinen tien varteen.

Tuuli oli muotoillut kauniin kanjonin järveen laskevan ojan päähän. Valo osui mukavasti kinoksen reunoille. Lähdin kuvaamaan kohdetta järven puolelta. Vaikka väliä ojan päähän oli useita metrejä, humpsahdin hangen läpi sulaan veteen. Onneksi vaelluskengät tuli vahattua kunnolla ja säärystimet kiinnitettyä tiiviisti. Kamera upposi hankeen, mutta Pentax kestää tunnetusti hyvin kosteutta.

Kotimatkalla poikkesin vielä uudestaan Rauvunvaaran alla. Kovasti oli muuttunut valon väri aamusta.

Ajellessani kohti Uimaharjua sää ehti muuttua kahteen kertaan. Ensin taivaalle nousi kuin tyhjästä pilviä ja luntakin tuprutti hetken. Pian taivas taas selkeni ja ei näkynyt pilvenhattaraakaan. Illalla kävin vielä Kalmoniemessä kuvaamassa yhden komeimmista auringonlaskuista, instagram.