Pirskanlammen uusilla pitkospuilla

Luin taannottain lehdestä että Patvinsuon kansallispuistossa oli tehty uusia pitkospuita Pirskanlammen polulle. En ole retkeillyt noilla seuduilla, joten nyt oli hyvä syy korjata tämä puute.

Lahnasuon lähtöpaikalla oli vielä pimeää kun saavuin sinne. En ollut tällä kertaa ainut kulkija, sillä parkkipaikalla oli hentoisen lumikerroksen peitossa oleva auto. Pirskanlammen polun pään löytäminen pimeässä ei ole aivan yksinkertaista. Puinen opaste ohjaa vain viitteellisesti oikeaan suuntaan. Onneksi hangessa näkyi kahdet edellisiltaiset jäljet, joita seuraamalla pääsin polulle. Sen kapeudesta saattoi päätellä, että Pirskanlampi ei kuulu kansallispuiston suosituimpiin kohteisiin.

Kotoa lähtiessäni arvoin kenkävalintaani. Joensuussa lunta on muutaman millin verran, mutta kokemuksesta tiedän, että Patvinsuo on toinen juttu. Valitsin maastokengät. Jo ensi kilometrin aikana huomasin, että kumisaappaat olisivat sittenkin olleet parempi valinta. Vettä oli tulvinut suolta polulle ja jouduin kiertämään pahimpia paikkoja metsän kautta. Onneksi oli sentään säärystimet sillä lunta oli noin 20 senttiä.

Vanha reitti Pirskanlammelle kulkee osittain Rajavartiolaitoksen maiden puolella. Uusi reitti on linjattu niin, että enää ei tarvitse etsiä Rajavartiolaitoksen tiedotteita ammunnoista. Arvelin reitin kulkevan ihan rajalinjaa pitkin. Varmaa tietoa minulla ei ollut, sillä karttaoihin uutta reittiä ei ole vielä merkitty.

Seurasin jälkiä lumessa ja ne näyttivät lähtevän määrätietoisesti pois vanhalta polulta. Lähtisinkö edellä kulkeneiden perään, vai kulkisinko karttaan merkittyä vanhaa polkua pitkin. Arvelin edellä kulkevilla olleen jotain salaista tietoa, kun uskalsivat lähteä lähes näkymätöntä polkua pitkin kulkemaan. Havaitsin muutamissa puissa sinisiä kreppinauhoja, joten ilmeisesti suunta oli oikea. Nauhat kuitenkin loppuivat pian ja jäljistä päätellen myös edelläni kulkeneet olivat pysähtyneet asiaa pohtimaan.

Jäljet jatkuivat kuitenkin kohti Pirskanlampea, joten jatkoin peesaamista. Aamu oli jo valkenemassa. Jäljet johdattivat takaisin vanhalle polulle. Edellä kulkeneet jatkoivat sitä pitkin, vaikka suolle näytti lähtevän pitkoksille johtava haara. Olisiko siinä uuden polun pää? Olen tullut iän karttuessa varovaiseksi, ja siksi jatkoin jälkiä seuraillen.

Haistoin savun hajun jo hyvissä ajoin ennen Pirskanlammen nuotiopaikkaa. Nuotiolla istui kaksi nuorta miestä aamupalaa särpimässä. Näytti olevan suolammen veteen keitettyä kaurapuuroa. Olivat yöpyneet teltassa ja yö oli kuulemma ollut melko lauha.

Kysyin olivatko vanhoja Patvinsuon kävijöitä ja mistä olivat saaneet tiedon polun uudesta linjauksesta. Ekaa kertaa olivat matkassa, ja polun olivat valinneet niiden sinisten kreppinauhojen avulla. No joka tapauksessa olimme kaikki päässeet onnellisesti perille. Uusille pitkoksille he eivät pimeässä olleet huomanneet lähteä.

Kaksikko oli jatkamassa kohti Teretinniemeä. Ainoana ongemana tuntui olevan Nälämänjoen ylittäminen, sillä lautta on nostettu 4.11. talviteloille. En osannut neuvoa ylityspaikkaa, mutta ehkä jonkin matkaa ylävirtaan lauttapaikalta ylitys voisi onnistua. Vesi on Patvinsuon seudulla harvinaisen korkealla kaikissa näkemissäni virtapaikoissa. Toivottavasti pojat pääsivät kunnialla joen yli.

Söin eväät nuotion lämmössä ja lähdin paluumatkalle. Olin tulomatkalla pettynyt Pirskanlammen vanhaan polkuun. Alkumatka Lahnalammelta kulkee talousmetsässä ja välillä Rajavartiolaitoksen puolella maisema on aukoksi hakattua raiskiota. Toki tullessani oli vielä lähes pimeää, joten ehkä paluumatka muuttaisi käsityksiäni.

Polun uusi linjaus kulkee pitkän matkan suon puolella pitkoksilla. Maisemat ovat siellä selvästi paremmat kuin vanhalla polulla. Voi vain kuvitella, miltä suo näyttää keväällä lumien sulaessa. Uusia pitkoksia oli helppo kulkea vaikka ne olivat koskemattoman lumipeitteen alla.

Päivä oli harmaa vai sanoisinko pimeä. Maisemat eivät näyttäneet parhaita puoliaan tässä valossa. Sen sijaan kelot, hangesta pilkistävät puun taimet, heinät ja vaiverot olivat varsin kauniita. Kuvista tuli lähes graafisia.

Hämmästelin suon hiljaisuutta. Kuljin täydellisessä hiljaisuudessa kunnes kuului teeren pulputusta. Pysähdyin etsimään lintua, mutta vaikka ääni kuului melko läheltä, en kuitenkaan nähnyt sitä. Heti kun läksin eteen päin, lähti lintukin lentoon.

Mietin kävellessäni aamun pettymyksen tunnetta. Olin odottanut vanhoja metsiä, avaraa suonäkymää ja kaunista suolampea. Pitkoksilta avautuva suolakeus pelasti tilanteet ja kun suon takana näkyi vielä komea Hulkkosen suosaari, olin näiltä osin tyytyväinen.

Vanhaa metsää ei reitin varrella ole, mutta myös suopursua ja vaiveroa kasvava nuori metsä voi olla kaunis.

Lähellä Lahnalampea metsä on tasaikäistä männikköä. Millaiselta se mahtaa näyttää sadan vuoden kuluttua. Ensimmäiset kuuset olivat jo kasvamassa metsän pohjalla.

Vaikka talousmetsä on yksitoikkoista, voi sieltäkin löytää pieniä mielenkiintoisia kohteita. Rajavartiolaitoksen maalla olevan aukon reunalla oli pieni kuivunut männynkäppyrä, jonka oksanhaarassa kasvoi komea jäkälätupsu.

Tupsun valokuvaaminen oli hankalaa, sillä en halunnut, että takana näkyvä aukko ja sillä nököttävät hirvitornit olisivat näkyneet tarkkoina kuvassa. Toisaalta itse kohde piti saada mahdollisimman teräväksi.

Vasta paluumatkalla näin, miten märissä maisemissa olin aamulla kulkenut. Vettä oli polun varsilla runsaasti. Pahimmissa kohdissa olisi ollut kumisaappaillakin kulkeminen vaikeaa jos polulta olisi astunut sivuun.

Pimeässä en ollut huomannut myöskään, että pitkä pätkä polkua oli sorastettu. Soran alta pilkotti paikoin suojakangas. Kunhan polku lopullisesti valmistuu, voi Pirskanlammen houkuttelevuuskin kasvaa. Ympyräreitti Pirskanlammen kautta Teretille ja sieltä takaisin Lahnasuon parkkipaikalle on sopivan mittainen yhden tai kahden vaelluspäivän retkelle.

4 vastausta artikkeliin “Pirskanlammen uusilla pitkospuilla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s