Kolin Valkealammen upeat maisemat

Kävin vuosia sitten Kolin kansallispuistoon kuuluvalla Valkealammella. Muistot retkestä ja maisemista olivat niin hyvät että lähdin suurin odotuksin muistojani verestämään. Odotettavissa oli lähes pilvetön päivä, joten valoa riittäisi enemmän kuin yleensä harmaana loppuvuonna.

Valkealammen alue on erillään Kolin vaara-alueesta, lähellä Herajokea Pielisen rannassa. Valkealampea erottaa Pielisestä vain kapea harju. Olisin voinut ajaa perille Kolin kylän kautta rantatietä pitkin, mutta liukkaat tiet saivat minut valitsemaan Ahveniselta tulevan reitin. Hyvä niin, sillä tie Herajoelta eteenpäin oli hiekoittamaton ja todella liukas. Jätin auton Mustalammen tienhaaraan vaikka tiellä oleva puomi oli auki. Auringon nousuun oli aikaa, joten sain kävellä rauhassa ilman niskan hiestymistä.

Laskeuduin harjupolulta Pielisen hiekkarannalle. Tämän paikan muistin entuudestaan. Näkymä vastasi muiskuviani. Pieni luoto oli sopivasti nousevan auringon suunnassa. Pielisen selkä lainehti vielä täysin vapaana, mutta lahdessa kellui toinen toisessaan kiinni olevia jäälauttoja. Aikaa riitti hyvän kuvauspaikan etsimiseen. Sellainen löytyi ja asettelin jalustan paikalleen ja kävelysauvan nojalleen jyhkeän männyn juurelle. Aurinko nousi upeana tulisena pallona metsän takaa.

Täälläkin on metsää hakattu ennen kansallispuiston perustamista, mutta rantaan on jätetty muutamia kunnon mäntyjä. Männikkö loisti punaisena matalalta paistavan auringon valossa. Parhaat hetket kuvaamiseen menisivät auringon noustua kunnolla metsänrajan yläpuolelle. Puhelimen TPE-ohjelma näytti, että aurinko paistaisi pian Valkealammen suuntaisesti. Läksin kiireesti harjun yli Valkealammen rantaan.

Lampi on sen verran syvässä kuopassa, että aurinko ei vielä valaissut rannan puita. Jää oli peilikirkas ja turkoosin värinen. Kuvaamispaikan löytäminen tuotti vaikeuksia johtuen rannan varsin tiheästä pensaikosta. Oksien katkominen ei tullut kansallispuistossa kyseeseen, joten ei auttanut kuin juosta pitkin rantaa sopivaa aukkoa etsien. Se löytyi sopivasti ennen ensimmäisten valoläikkien ilmaantumista vastarannalle.

Vastarannan pieni saari kiinnitti huomiotani. Kuvasin siitä erilaisia rajauksia mutta en ollut tyytyväinen tuloksiin. Saari ikäänkuin upposi taustalla olevaan metsään. Laskeskelin, että hyvällä tuurilla aurinko valaisisi ensin saaren ja vasta sitten taustalla olevan metsän. Pieliseltä puhaltava tuuli ei päässyt tuivertamaan harjun yli, joten pystyin odottelemaan sopivan valon ilmestymistä.

Tunnin odottelun jälkeen alkoi tapahtua. Ensin valo osui pienen saaren takana olevaan koivuun ja se suorastaan pomppasi esiin taustasta. Vielä hetki odottelua ja myös saaren mänty ja koivu valaistuivat. Valokuvaaminen on parasta juuri tälläisinä hetkinä, jolloin odotukset täyttyvät ja jopa ylittyvät. Innoissani kuvasin ruudun toisensa jälkeen.

Kuvaaminen kesti vartin. Vaihdoin paikkaa useaan kertaan ja tiesin, että valo ei kestäisi enää pitkään. Kun se sitten loppui, huomasin kävelysauvani hävinneen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi. Edellisen sauvan unohdin vuosia sitten Hepokönkäälle. Huomasin unohdukseni vasta kotimatkalla enkä kääntynyt takaisin.

Tällä kertaa päätin etsiä hukkaamani vaikka aikaa siihan kuluisi. Katsoin ottamistani kuvista paikat, joissa olin pysähtynyt pidemmäksi aikaa. Maassa ei ollut juuri lunta, joten kuvauspaikkojen etsiminen kesti aikansa. Kävelin ensin Valkealammin rannat ja kiipesin lopulta harjun yli Pielisen rantaan. Siellä sauva nojasi yhä jyhkeään mäntyyn, jota vasten sen ensimmäisellä kuvauspaikallani olin laittanut.

Päivä oli edennyt yli puoleen suuren innostuksen vallassa. Kun sauva löytyi ehdin rauhoittua ja huomasin nälän tunteen. Istuuduin rannan läheisyydessä olevan nuotiopaikan penkille. Kolin kansallispuistoa esittelevään karttaan paikkaa ei ole merkitty, joten en ryhtynyt nuotion virittelyyn. Munavoilla ryyditetyt karjalanpiirakat maistuivat, vaikka Pieliseltä tuuli kylmästi.

Talvinen päivä on lyhyt. Kun palasin ruokahetken jälkeen Valkealammen rantaan oli aurinko jo laskemassa. Lähdin kulkemaan kohti Kaunislahtea. Vilkaisu taaksepäin näytti tutun pienen saaren aivan uudessa valaistuksessa. Otin näystä muutaman kuvan, vaikka en ollut varma niiden onnistumisesta. Valaistuserot jäälle osuvan valokiilan ja takana olevan metsän välillä näyttivät kovin suurilta kunnon kuvan saamiseksi.

Valkealampi oli kauttaaltaan kirkkaan jään peitossa, mutta mieleeni ei tullut lähteä kokeilemaan jään kestävyyttä. Riitti että sain ihailla rannan puiden ja pensaiden heijastuksia turkoosilla jäällä. Tämän kaltaista valoa ja maisemaa ei usein tule kokeneeksi vaikka paljon liikkuu luonnossa.

Olin liikkunut katse tiukasti maisemissa. Vilkaisu jalkoihin näytti, että myös pienet kohteet olivat kauniita. Kymmenen asteen pakkanen ja avoin Pielinen olivat yhteistuumin kuorruttaneet kasvit jääkiteillä.

Uskon löytäneeni Suomen kauneimman mökkirannan. Näkymä Kaunislahden pohjukasta on mykistävä. Kolin vaarat näkyvät täältä kerroksina jollaisina niitä ei mualta näe. Auringon laskettua vaaran siniset rinteet muodostivat komean kontrastin taivaan oranssinkeltaisen kanssa.