Vierevänniemen entit

J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta on yksi parhaista lukemistani kirjoista. Olen lukenut sen lukemattomia kertoja. Peter Jacksonin ohjaamat elokuvat pyrimme perhepiirissä katsomaan yhdeltä istumalta joulun aikaan. Tarinassa esiintyy puunkaltaisia enttejä joista David Dayn kirjassa Tolkien tarujen taustaa kerrotaan:

”Sumuvuorten eteläpäässä Anduinin laaksossa sijaitsevaa suurta ikivanhaa metsää sanottiin Enttimetsäksi, koska siellä elivät nuo enteiksi kutsutut ikivanhat mahtavat oliot, Puiden Paimenet ja metsänvartijat. Sormusten Sodan aikana tätä metsää sanottiin yleensä Fangornin metsäksi Fangornin eli Puuparran mukaan, joka oli Keski-Maan vanhin elossa oleva entti ja metsän ruhtinas.”

Kun ensimmäisen kerran astuin Vierevänniemen metsään ja näin metsän reunassa kasvavan ilmestyksen ymmärsin että enttejä voi olla muuallakin kuin taruissa.

Vierevänniemi ei ole mikä tahansa paikka, sillä sen historiaan liittyy ärjyvä koski ja tuhotulva. Höytiäisen laskua oli suunniteltu useita kertoja, liian vaarallisena siitä oli luovuttu. Vuonna 1853 saatiin kuitenkin lupa järven laskemiseen. Kanavan kaivaminen aloitettiin Pyhäselästä kohti Höytiäistä. Työtä nopeutettiin laskemalla kaivuu-uomaan vettä kaivannon varrella olevista lammista. Kun niiden vesi loppui, kaivettiin oja Höytiäisen Paskopohjanlahteen. Veden virtausta säännöstelemään rakennettiin kaksi patoa.

Kanava näytti syntyvän virtaavan veden avulla joutuisasti ja ilman ongelmia. Vesi vei mukanaan Jaamankankaan hienoa ainesta ja ainoastaan isot kivet jouduttiin poistamaan miesvoimin. Kaikki ei sujunut kuitenkaan piirrustusten mukaan sillä 3.8.1859 vesi mursi tiensä patojen läpi. Sen seurauksena syntyi Imatran koskeen verrattu purkaus. Höytiäisen pinta laski muutamassa päivässä 7,5 metriä. Joensuun kaupungissa Pyhäselän vesi nousi normaalitasosta noin 2 metriä. Vielä Lappeenrannassakin veden nousu oli puoli metriä.

Höytiäisen pinta laski lopulta 9,5 metriä, sillä vuonna 1860 aloitettiin uudet kaivuutyöt Puntarikoskella. Järvenlaskun seurauksena Kontiolahden kirkonkylän kohdalle syntyi Vierevänniemenä tunnettu hiekkainen alue. Ensimmäiset puut eli juuri nuo entit ovat siis noin 150 vuotiaita.

Vierevänniemen Fangornissa on oma tunnelmansa. Aurinkoisena kesäpäivänä siellä on leppoisa kulkea. Mahtavat puut seuraavat kulkua hyväntahtoisesti hyristen. Tunnen puut hyvin, mutta silti tuntuu että ne vaihtavat paikkaa. Olen yrittänyt ottaa kuvia samoista yksilöistä suunnilleen samoilta jalansijoilta, mutta aina tulos näyttää erilaiselta.

Illalla tunnelma metsässä on toisenlainen. Talvella lumen peittämät puut päästävät aivan erilaisia ääniä. Tuuli saa ne varoittamaan kulkijaa. Älä tule liian lähelle tai saat paksun oksan päähäsi.

Joku viisas on sanonut, että samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa. Sama pätee myös vanhaan metsään. Oksia katkeilee ja joskus konainen puuvanhuskin saa väistyä jättääkseen tilaa juurellaan kasvaneille taimille. Yhtä näkyviä muutoksia syntyy valon muuttuessa. Nimensä mukaisesti Vierevänniemi on järven rannalla. Valo pääsee tunkeutumaan myös aamulla ja illalla syvälle metsään.

Yritän päästä paikalle silloin kun valo on parhaimmillaan. Laskevan auringon valaisemat puut näyttävät kovalla pakkasellakin lämpimän punertavilta, varjossa olevat kylmän sinisiltä. Valokuva on komean kolmiulotteinen jos onnistuu saamaan samaan ruutuun lämpimässä valossa kylpevän entin ja sen takana varjossa olevan metsän.

Vierevänniemikään ei ole säästynyt isoilta muutoksilta. Uimaranta siellä on ollut varmaan järvenlaskusta lähtien. Uutena tulokkaana metsään on raivattu frisbeegolfrata. Sen sijoittamista jonnekin muualle olisi kannattanut edes harkita, sillä Höytiäisen rantoja ja niiden ainutlaatuisia metsiä ja kivikoita on viime vuosina kaavoitettu kiihtyvällä tahdilla tonteiksi. Vapaa ranta Eenokinlahdesta Vierevänniemeen on vain muisto.

Onneksi frisbeen heittelyyn kuuluvat esteeet. Kuulin ystävältäni, että kapeiden linjojen tieltä on kuitenkin kaadettu myös vanhoja puita. Toivotaan että Fangorn saa tulevaisuudessa olla rauhassa, ettei enttien tarvitse lähteä marssille kohti Kontiolahden kunnantaloa.

Olen valokuvannut Vierevänniemellä kesähelteellä, paukkupakkasilla, aamuvarhaisella ja yön jo laskeuduttua. Yhtä en kuitenkaan ole onnistunut tavoittamaan. Mielessäni voin kuvitella, miltä entit näyttävät sakeassa sumussa. Sumut eivät suurien järvien rannoilla ole syksyllä harvinaisia, mutta jotenkin omalle kohdalleni niitä ei ole sattunut.

Viime syyskuussa luulin onnen vihdoinkin kääntyneen. Joensuussa oli aamulla niin sankka sumu, että se haittasi autolla ajoa. Lehmon kohdalla sumua oli vielä mukavasti ja aurinkokin näkyi vain himmeästi sumuverhon takaa. Olosuhteet näyttivät upeilta eli juuri sellaisilta joissa metsä näyttäisi satumaiselta. Kontiolahden kirkolla sumua oli vielä välttävästi, mutta Vierevänniemessä ei lainkaan. Pitänee ajatella positiivisesti, Puuparta varmisti että tulen jatkossakin tervehtimään hänen väkeään.