Talvi-ilta Kalmoniemessä

Muutaman päivän ajan näytti siltä että kevät on saapumassa Joensuuhunkin. Aurinko sulatti pienen siivun lähes metrisestä hangesta. Vaan toisin kävi. Päivässä satoi lähes kaksikymmentä senttiä uutta lunta. Vaikea uskoa että Ahvenanmaalla on samaan aikaan ruohikkopalovaroitus.

Tarkkailin kotisohvalta sään kehittymistä iltaa kohti. Laiskotti mutta olin vähän tyytymätön omaan tekemättömyyteeni. Horisonttiin ilmestyi muhkea pilvi piristämään muuten kirkasta taivasta. Lähdin Kalmoniemeen kuvaamaan.

Se muhkea pilvi peitti auringon, mutta valo oli Kalmoniemen rannassa kuitenkin miellyttävän pehmeä.

Valo muuttui nopeasti ja suuntasin kohti niemen kärkeä. Voiluodon takana näytti olevan jonkin sortin leija. Tarkemmin katsottuna näin myös lautailijan. Samaa matkaa polulla kulkeneiden miesten kanssa pohdimme että riittääkö tuuli järvellä. Kyllä riitti, rannassa puhuri pääsi kiihdyttämään pitkällä järvenselällä.

Taivaskin näytti aukeavan, vielä kun lautailija tajuaisi tulla valon kannalta oikeaan paikkaan. Mitäs tuolla lautailijan perässä on? Nyt kuului lapsen hihkuntaa. Siellä isä ulkoilutti lastaan vähän ekstremetavalla.

Rannassa vastaani tuli kaksi reipasta pilkkimiestä. Kysyin oliko tullut suurikin saalis. Kuulemma yksi pikkusormen mittainen sintti. Aamulla oli ollut vielä kovempi puhuri, mutta reissu oli ollut kuitenkin onnistunut.

Kuvasin leijalautailijaa rannan tuntumassa. Pilkkijät jäivät nuotiopaikalle. Hetken pohdittuaan he tulivat kysymään, ottaisinko kuvan heistä hyvän reissun muistoksi. Sehän sopi vaikka henkilökuvaus ei ole minulle ykkösjuttu. On mukava tavata sosiaalisia ulkoilijoita.

Kuinkahan monta kertaa olenkaan kuvannut Kalmoniemen kärjen komeita honkia. Sormia kylmi mutta maiseman kauneus sai unohtamaan vilun. Ihmettelin valon väriä ja auringon edessä olevaa harsoa. Onkohan sieltä tulossa kunnon tuisku.

Jäällä oli lunta vain nimeksi, tuuli oli napannut kevyen lumen mukaansa. Liperistä näytti tulevan varsinainen myräkkä kohti Kalmoniemeä. Siinä siis syy erikoiseen valaistukseen. Kiiruhdin Voiluodon taakse, kätkin auringon luodon puiden taakse. Sain mielestäni erilaisen artikkelikuvan tutusta aiheesta.

Ehdin vielä ottamaan minimalistisen kuvan jäälakeudesta ennen rintaman iskemistä. Yritin kuvata myös tuiskua, mutta on myönnettävä että kunnon kuvaa en saanut. Suoraan auringon suunnasta tulevat lumihiutaleet eivät erotu kuvassa.

Näin jäältä palatessani miehen kuvaamassa rannassa. Menin juttelemaan. Kuvaaja oli kyläilemässä poikansa luona. Sanoi olevansa Hämeestä ja kuvaavansa yleensä lintuja. Kalmoniemeä hän piti niin upeana kohteena että täällä on aina käytävä kun vierailee Joensuussa. Tätä en ihmettele.

Sormeni olivat jo lähes tunnottomat. Rannan mies kuvasi paljain käsin. Ihmettelin moista ääneen. Hän kertoi salaisuudekseen viisi vuotta sitten lopettamansa tupakoinnin. Omalla kohdallani tupakoimattomuus ei auta tässä asiassa.

Ripeä kävely sai veren kiertämään myös sormissa ja pystyin nappaamaan viimeisen kuvan leiskuvasta taivaasta Kuhasalon rannasta.