Retki Kvaløyan Brosmetindenille

Perhekuntani ehdotti yhteistä matkaa Tromssaan. Ensi reaktioni oli hämmästys. Miksi juuri sinne, matkakin on pitkä, peräti 1140 kilometriä. Onneksi olin hankkinut vuosi sitten Harri Ahosen kirjan Pohjois-Norjan rannikkoreitit. Pienen selailun jälkeen vakuutuin, että kohde on todella mielenkiintoinen ja retkikohteita on runsaasti.

Ajo Skandien yli ja laskeutuminen sieltä alas oli melkoinen kokemus. Tie on meikäläisittäin kapea, jyrkkä ja mutkikas. Nopeusrajoitukset naurattivat, sillä en uskaltanut ajaa läheskään niiden ilmoittamilla nopeuksilla. Perässä ajavia norjalaisia ei varmaankaan naurattanut.

Ensimmäisen päivän retkikohteeksi valitsimme Kvaløyan saarella sijaitsevan Brosmetindenin vuoren (525 m). Nousua parkkipaikalta vuoren huipulle tulisi 250 metriä.

Ajomatka Brosmetindenille osoittautui oikeaksi maisemien ilotulitukseksi. Mieli teki pysähtyä kuvaamaan joka mutkan takana esiin tulevia huikeita näkymiä. Lopulta oli suorastaan pakko pysähtyä sillä Grøtfjordenin pohjukassa olevaa Søre Kraata ei pystynyt pysähtymättä ohittamaan.

Vuorenseinä nousee siellä lähes pystysuorasti kohti korkeuksia. Rinteiltä syöksyy alas lukemattomia pieniä putouksia. Mielessä kävi, että tähän on pysähdyttävä paluumatkalla, jos muu seurue jaksaa odottaa.

Tie Tromvikistä Brosmetindedin juurelle on huonossa kunnossa. Varovasti kuoppia väistellen pääsimme kuitenkin perille. Pysäköintialueella oli muutamia autoja, mutta mistään ruuhkasta ei ollut kyse. Meitä ennen kiipeämään oli lähtenyt muutama norjalainen, pari suomalaista ja yksi ranskalainen autokunta.

Alkunousu on suorastaan maltillinen, mutta parin kilometrin päässä näkyvä huippu lupaa, että lopussa vielä hiki virtaa. Onneksi sää oli kiipeämiseen sopivan viileä.

Pienen nousun jälkeen maisema alkoi avautua. Kaukana siintää Senjan massiivinen vuoriketju. Olen tottunut kuvaamaan aivan erilaisissa maisemissa. Tiedän aikaisemmilta kaukoretkiltä, että uudessa ja eksoottisessa maisemassa kuvaaminen on haasteellista. Näiden valtavien mittasuhteiden saaminen kuvaan vaatii erilaista otetta kuin vanhan metsän kuvaaminen Patvinsuolla.

Seurueen nuorin nelikuinen kulki äidin maharepussa ja kaksivuotias isän kantorinkassa. Otin varaslähdön parkkipaikalta, jotta ehtisin ylemmäs rinteeseen heitä vastaanottamaan. Norjalaiseen tapaan reittiä ei ole merkitty mitenkään maastoon, mutta maastoon kulunut ura pitää retkeilijät kyllä oikealla polulla.

Vaikka matka huipulle on alle kaksi kilometriä, oli nousu kivikkoista polkua pitkin hyvää harjoitusta tulevien päivien retkiä silmällä pitäen.

Moni asia Norjassa herätti kysymyksiä. Mitä täällä asuvat ihmiset tekevät työkseen. Monet varmaankin kalastavat, mutta tuskin sentään kaikki. Katsoin Brosmetindenin huipulta Sessøyfjordenin takana näkyvää pientä Sessøyan kylää. Talot näyttivät ainakin kaukaa katsottuna hyväkuntoisilta ja asutuilta. Talojen takana näyttäisi olevan peltoja, joten ehkä siellä pidetään ainakin karjaa.

Teitä tuosta pienestä kylästä ei johda minnekään, sillä muita asumuksia Sessøyan saarella ei ole. Yhteydet maailmaan hoidetaan varmaankin omilla veneillä. Turisteja tuskin eksyy kylään elämisen laatua kyselemään.

Brosmetindenin huippu on karu ja rinne mereen lähes pystysuora. Arvelu hien nousemisesta pintaan osoittautui oikeaksi. Loppunousu on jyrkkä ja melko vaikeakulkuinen. Välillä oli pakko pysähtyä puuskuttamaan ja ihailemaan huikeita maisemia.

Nousu petkutti moneen kertaan. Aina kun tuntui, että viimeinkin huippu on edessä, nousi sen takaa näkyviin vielä uusi. Osa vuorelle kiipeäjistä oli lähtenyt matkaan ilman kantamuksia. He huitelivat ohi meistä lähes juosten. Monet vain pyörähtivät huipulla ja jatkoivat samaa matkaa takaisin. Tuolla menetelmällä reissun suoritti tunnissa, kun meiltä siihen kului kolme tuntia.

Olimme ainoa seurue, joka valmisti ruokaa, ei sentään huipulla vaan vähän alempana ”alaleirissä”. Kaksivuotiaan on saatava lounasta lounasaikaan, eikä se muitakaan haitannut. Harvoin saa nauttia lämpimästä ruuasta yhtä kauniissa maisemassa.

Retken ajoitus osui nappiin sillä vettä alkoi tihuuttaa samaan aikaan kun aukaisimme autojen ovat alhaalla parkkipaikalla. Pieni sade ei estänyt pysähdystä Søre Kraan kohdalla. Tummat sadepilvet vaan korostivat maiseman jylhyyttä.

Loppuhuipennukseksi onnistuneelle aloitusretkelle juoksin kuvaamaan edellisen kuvan putousten lasku-uoman koskea. Vaikka kävelyä tuli kilometreissä vähän olimme nähneet monipuolisesti niin vuoristo- kuin vuonomaisemia. Osa seurueesta pulahti vielä kotimatkalla vuononpohjukassa Jäämereen.