Paluu paratiisiin

Keväällä kävin etsimässä paratiisia kamerakaverini Samin opastuksella. Se löytyi läheltä Puntarikoskea vain muutaman kymmenen kilometrin päästä Joensuun torilta. Paratiisi on syntynyt puron hiekkakankaaseen aikojen kuluessa uurtamaan syvään kanjoniin. Puron vesi on kirkasta, vaikka se virtaa osittain soistuneiden alueiden läpi. Rotkon rinteillä kasvaa ikimetsää, jonka mahtihaavat ja -kuuset estävät suoran valon pääsyn ainakin näin syksyllä puron varteen.

Paratiisiin on tunnetusti vaikea päästä, niin myös tänne. Ensin on ylitettävä märkä suo. Suon pohjalle on kaatunut lukematon määrä leppiä, joiden rungot ovat liukkaita ja petollisia. Niille tekisi mieli astua kun saapas uppoaa suon rautapitoiseen mutaan. Kumpparin hörppääminen on kuitenkin pienempi paha kuin suohon kaatuminen. Suon jälkeen on vielä taiteiltava rotkon jyrkillä rinteillä.

Lähdimme Samin kanssa liikkeelle heti aamusta. Päiväksi oli luvattu jopa myrskyä ja tuuli olikin melkoinen, kun lähestyimme paratiisia. Yöllä oli ollut pakkasta joten suon heinät ja saniaiset olivat vielä kuurassa.

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mutta rotkon pohjalle osui vain pieniä valon välkähdyksiä. Sininen taivas värjäsi puron pienen koskipaikan kameran kennon silmissä sinertäväksi.

Maisema voi muuttua pienessäkin ajassa merkittävästi. Ihmisen vähäisetkin jäljet ovat häviämässä paratiisista sillä molemmat puron yli aikanaan johtaneet sillat ovat romahtaneet täysin. Ensi talvi ja kevään tulvat tekenevät selvän lopuista rakenteista. Silloille johtaneet polut ovat jo hävinneet.

Itse paratiisikin on muuttunut kevään käyntimme jälkeen. Vaikka kesä oli mielestäni vähäsateinen, olivat rotkon reunat paikoin romahtaneet. Uskon noiden maanvyörymien johtuvan sadeveden virtauksista eikä kovista tuulista, sillä tuuli ei pääse juurikaan rotkon reunoille.

Romahdusten seurauksena on paljastunut hiekkaseinämiä ja muodostunut läpipääsemättömiä rytöjä. Joimme kahvit kovasti kallellaan olevan valtavan kuusen juurella. Se tulisi romahtamaan seuraavan vuoden aikana. Pohdimme että olisi melkoinen näky olla todistamassa moista rytinää. Kahvit pitäisi ainakin juoda kaukana kaatuvien puiden juurakoista.

Laskeuduin puron rantaan uusia kuvakulmia etsimään. Mitä ihmettä lähes mustien lehtien välissä pilkotti. Oli kuin joku olisi ripotellut ruskeita palloja lehtien lomaan. Ilmeisesti löytöni ovat sieniä ehkä jonkin sortin kuukusia. En ole moisia koskaan nähnyt.

Purossa oli nyt vähemmän vettä kuin keväällä. Vaikka metsän pohja näyttää paikoin lähes soiselta, on puron pohja kova, soran ja hiekan peittämä. Kuolleet koivun ja haavan lehdet peittivät kauttaaltaan rotkon pohjan. Lehtien väri muuttui lähes mustasta ruskean kautta kirkkaan punaiseen.

Aurinko ei päässyt paistamaan rotkon pohjalle vaikka oli jo keskipäivä. Jyrkän rinteen päällä sen sijaan oli valoläikkiä siellä täällä. Mietin viitsisinkö kiivetä ylös rinnettä katsomaan mitä sieltä löytyisi. Toisaalta juuri nuo pienet välähdykset tummassa ympäristössä saattavat tarjota parhaat valokuvauskohteet.

Kaahiminen kannatti, sillä aurinko valaisi hetkellisesti ikivanhan haavan kyljen jossa kasvoi merkillisen näköisiä sieniä. En edes yritä arvata, mitä ne ovat. Juuri tälläisiä yllätyksiä paratiisi tarjoaa.

Aika kuluu paratiisissa kuin siivillä eikä nälkäkään vaivaa vaikka eväänä oli vain kaksi pientä pullaa. Aurinko järjesti vielä kauniin näkymän kuusirinteeseen kun saavuimme maailman rajalle. Valot, varjot ja kuusten kuivat alaoksat muodostivat kauniin sadunomaisen mosaiikin.

Tuuli ei päässyt tunkeutumaan paratiisiin, mutta sen ulkopuolella suorastaan myrskysi. Luin jälkeenpäin lehdestä, että torilla oli kauppahallin rakennustyömaata suojaavat seinät kaatuneet tuulen voimasta.