Ensilumi Porttijoella

Sovimme kameraveli Timon kanssa Juhannuksen lenseissä tunnelmissa, että tänä vuonna vaihdetaan talvirenkaat ajoissa ja lähdetään ensilumen kuvauksille Hiidenportin kansallispuiston seutuville. Mökki Peurajärveltä varattiin kuitenkin vasta muutama viikko sitten.

Ensilumen satamisen ajankohtaa on vaikea arvata, mutta luotimme vaistoon ja hyvään tuuriin. Kun heräsin lähtöaamuna kukonlaulun aikaan, oli Joensuuhun satanut yön aikana lunta. Mitä lähemmäs Nurmesta tulin sitä huonommaksi keli muuttui ja odotukset lumisesta Porttijoesta nousivat.

Söimme rekkamiesaamiaiset Nurmeksen ABC:llä ja ostimme juuri avautuneesta kaupasta eväät kolmeksi päiväksi. Peurajärvellä meitä odotti aiemmilta reissuilta tuttu Luppo-kämppä. Lämpötila kämpän sisällä oli sama kuin ulkona eli hiukan pakkasen puolella. Muutama pesällinen takassa ja kamiinassa ja mittari näytti kolmea lämpöastetta.

Emme tulleet mökkiä lämmittämään vaan kuvaamaan, joten pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme Käärmesärkälle. Syrjälammin rannassa lämpimät ja kylmät sävyt täydensivät toisiaan.

Kiipesin harjun yli Syrjälammilta Porttijoen rantaan. Täällä olen kuvannut monia kertoja jo aiemmin, mutta aina näkymä on yhtä upea. Kapean joen yli on kaatunut useita keloja.

Tyyni vedenpinta heijasti sekä kelot että rannan puut lähes peilin tavoin. Vaikka näky oli kaunis, seurasi siitä myös ongelmia sommittelun suhteen. Heijastukset sekoittuivat keskenään niin, että varsinaisten kohteiden esiin saaminen oli vaikeaa. Kuvia tulikin otettua monesta suunnasta ja eri polttoväleillä.

Metsä harjun päällä näytti ohuessa lumipeitteessä satumaisen kauniilta. Ilma oli vielä kylmä ja lumi pysyi puiden oksilla. Maa oli selvästi valkoinen, mutta metsänpohjan varvut loistivat vihreinä lumen alta.

Hämmästelimme Timon kanssa tuota erikoisen voimakasta vihreyttä. Puunrunkojen lämpimät värit ja varpujen vehreys korostuivat pilvisellä säällä.

Meillä on tapana liikkua äänettömästi metsässä paitsi jos laulamme reippaita retkilauluja kuten Lähde Lappeenrantaan humppa siellä soi. Rajalampea lähestyimme täydellisen hiljaisuuden vallitessa, sillä olimme nähneet aiemmilla reissuilla siellä sekä majavan että saukon.

Tällä kertaa emme nähneet kumpaakaan. Majavan pato oli paikoillaan, mutta pesä näytti asumattomalta. Talttahammas oli ilmeisesti muuttanut parempien sapuskoiden toivossa muualle.

Eläinten puuttuminen ei harmittanut sillä Rajalammen heijastukset ja muodot saivat meidät innostumaan. Kameran sulkimet räpsyivät tiiviiseen tahtiin.

Ennen Pieni-Portin lampea on muutamien pienten suoplänttien ketju. Ne ovat syntyneet, kun suppalammet ovat ajan mittaan saaneet rahkasammalpeiton pinnalleen. Paikkapaikoin vesipinta on yhä näkyvissä, eikä astuminen hyllyvälle suopinnalle tunnu turvalliselta.

Suon reunalla kasvaa komeaa metsää, joka näytti ohuen lumiharson alta tavallistakin ilmeikkäämmältä. Vaikka puumuurista puuttuivat valon aikaansaamat kirkkaat kohdat, oli maisema värikäs, punertavien puunrunkojen ja havujen vihreän eri sävyjen muodostama rauhoittava mosaiikki.

Vanhan sanonnan mukaan, joku ei näe metsää puilta. Olen monesti pohtinut tuon merkitystä ihan konkreettisessa mielessä, en niinkään filosofisessa. Kun kuljen metsässä, etsin usein jotain esiin pistävää. Se on usein komea puunrunko tai kelo. Joskus se taas voi olla puuryhmä tai kuten tuolla kuvan ottohetkellä, värien leikki puiden lomassa.

Vaikka aurinko ei luonut metsän sisään varjoja, syntyi kontrasti puiden rungoille avoimen suon heijastamasta valosta. Toisaalta valaistuserot olivat niin maltilliset, että suon keltainen pinta vaihtui metsän vihreään lähes saumattomasti.

Lähdimme Porttijoen varteen puolen päivän maissa. Eteneminen oli perin hidasta sillä kuvattavaa löytyi lähes joka askeleella. Valo oli käynyt jo vähiin kun lähestyimme Pitkä-Porttia. Porttijoen heijastukset, taka-alan metsän sini ja rannan heinien oranssi näyttivät lähes epätodellisilta.

Etualan kelojen sijoittaminen kuvaan vaati useiden eri versioiden ottamista ja lopullinen rajaus tuli valittua yhteistyössä kotijoukon kanssa.

Joskus luonnon pienet yksityiskohdat saavat minut pysähtymään. Lammen pintaan muodostuneet kuviot ja rannan heinät täydensivät toisiaan. Mietin kuvatessani, miten nuo kuviot mahtavat syntyä. Ehkä tuuli ja lämpötilan vaihtelut vaikuttavat syntyyn, mutta silti kuvioiden symmetrisyys hämmästyttää vanhaa fyysikkoa.

Tavoitteenamme oli ehtiä Pitkä-Portin nuotiopaikalle ennen pimeän tuloa. Tiukille se otti, mutta ehdimme kuitenkin. Perillä odotti melkoinen yllätys. Nuotiopaikan puukatos oli purettu ja ne vähät puut mitä löysimme, olivat läpeensä lahoja tai ainakin sateen perusteellisesti kastelemia.

Löysin tervalta tuoksuvan vanhasta pitkoksesta sahatun pöllin. Timo pilkkoi sen pieniksi tikuiksi ja minä vuolin kiehisiä. Kaiken piti olla kunnossa pientä tunnelmanuotiota ja selfietä varten. Ei tullut kuvaa, sillä ainoastaan kiehiset syttyivät eivätkä puut suostuneet ottamaan tulta kovasta yrityksestä huolimatta. Toivottavasti ennen talvea tilanne korjaantuu, sillä kunnon puut voivat kovalla pakkasella olla pelastus kylmissään olevalle vaeltajalle.

Paluumatkan Käärmesärkälle kuljimme otsalamppujen valossa. Ilman niitä olisikin ollut hankalaa, sillä liukkaat kivet ja juuret vaativat nytkin huolellisuutta.

4 vastausta artikkeliin “Ensilumi Porttijoella

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s