Kalmoniemen tammikuu

Tammikuu on ollut harmaa ja sateinen. Sade on tullut lumena, räntänä ja silkkana vetenä. Lunta tuli joulukuussa sentään niin paljon, että pitkä plusasteilla ollut jaksokaan ei riittänyt hankia sulattamaan. Valokuvaushalut se kuitenkin sulatti melkein tyystin.

Koko aamun satoi räntää ja oman pihan puut peittyivät paksuun lumiharsoon. Näytti varsin kauniilta. Ajattelin että ei se ota eikä anna jos käväisen Kalmoniemessä. Ehkä sielläkin metsä olisi lumen kuorruttama ja tulisihan ainakin ulkoiltua.

Kuhasalon parkkipaikalla näkymä antoi varmistuksen, että tulossa ei olisi turha reissu. Trommin paksussa hangessa kuvaamaan metsänreunaa. Se paras paikka kuvan ottamiseen oli keskellä takiaispensaikkoa. En muistanutkaan miten herkästi takiaiset tarttuvat.

Muutamat ystäväni kutsuvat minua rytökuvaajaksi. Otan sen kunnianimenä. Villinä ja rönsyilevänä kasvava metsä on mielestäni kauniimpi kuin kurinalainen metsä jossa puut kasvavat suorissa riveissä. Kalmoniemeen johtavan polun ja Pyhäselän rannan välinen alue täyttää kaikki rydön kriteerit. Siellä kasvaa sekä valtavia petäjiä että eri lehtipuita, puhumattakaan erilaisista pensaista.

Näennäisestä kaaoksestakin voi löytää järjestystä. Puhtaan valkea lumi tuo esiin hienot geometriset muodot, joita olen aiemmin lukuisia kertoja yrittänyt kuvata siinä onnistumatta. Kuinkahan monta kolmiota kuvasta voi löytää.

Valokuvaamiseen liittyy paljon erilaisia uskomuksia ja sääntöjä. Sanotaan esimerkiksi, että parhaat kuvat syntyvät tutussa maisemassa. Olen itsekin huomannut, että uudessa kohteessa vie aikansa ennen kuin siitä saa otteen. Silloinkin tulokset ovat usein lievästi pettymyksiä. Kuvia ei ole tullut sommiteltua riittävästi ja kotona huomaa, että kameraa olisi pitänyt siirtää muutamia senttejä. Pienellä siirrolla jotain häiritsevää olisi jäänyt ruudun ulkopuolelle.

Tutussa rannassa oli aikaa miettiä mitä kuvaan haluan. Voiluodon tietysti, mutta vain pienenä yksityiskohtana. Puiden sijoitteluun kuva-alalle käytin runsaasti aikaa. Erityisesti kahden ohuen lepän haaraan halusin niemen kärjessä näkyvän männyn hahmon.

Kalmoniemen kärjessä kasvaa komeita petäjiä. Käyn tervehtimässä niitä aina kun siellä kuvaan. Järven selältä tuli valoa petäjien kylkiin vaikka sää oli harmaa. Valo korosti runkojen komeaa kaarnapintaa. Maa oli lähes paljas puiden alta. Kovalla tuulella on ollut osansa niemen vähälumisuuteen.

Puiden ympäristö on yleensä täynnä jalanjälkiä. Aamun räntäsateesta johtuen olin pitkään ainoa kulkija Kalmoniemessä. Sain kuvata petäjien runkoja ja erityisesti niiden komeita juuria ilman häiritseviä tekijöitä. Jalanjälki väärässä paikassa voi pilata kuvan sillä katsojan mielenkiinto kohdistuu helposti juuri sivuseikkoihin, eli kukahan tuossakin on tassutellut.

Maa oli ohuen lumikerroksen alla pettävän liukas. Mietin aallonmurtajan päässä pitkään kannattaako lähteä kameran kanssa seikkailemaan liukkaille kiville. Päätin mielessäni olla menemättä, mutta huomasin jalkojeni vievän minua aallonmurtajalle. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun järki ja toiminta ovat ristiriidassa. Sormien kylmääminen on tyypillinen esimerkki tästä. Järki sanoo että on lähdettävä pois, mutta upea maisema saa unohtamaan lähes kivuksi muuttuneen palelun.

Aallonmurtajan takana näkyvä Voiluoto on ehkä Joensuun kuvatuin kohde. Sen säännöllinen muoto on kaunis. Heikosta usvasta johtuen saari erottui taustasta tavallista paremmin. Etualan kivet ja pölkyt tuovat kuvaan syvyyttä.

Maisema aallonmurtajalta joka suuntaan on huikaiseva. Pienet yksityiskohdat jäävät sitä ihaillessa helposti huomaamatta. Vanha puupinta saa mielikuvituksen laukkaamaan. Aika on kuluttanut puun täyteen värikkäitä kuvioita ja paikoin pölleissä näkyy myös ihmisen tekemiä jälkiä.

Harmaalla säällä ei synny hyviä valokuvia on toinen uskomus. Tasainen valo voi olla kuitenkin paras mahdollinen kun edessä on sopiva kohde. Taivaalta tuli pientä sumunkaltaista tihkua joka peitti puun takana olevat yksityiskohdat. Taivas ja hanki olivat lähes saman sävyiset mutta kuitenkin riittävän erilaiset.

Aallonmurtajalla kasvavat koivut ovat kaikki tuulen mielenkiintoiseksi muotoilemia. Oikean kuvakulman saamiseksi piti kahlata aivan lumivallin reunalle. Sen alapuolelta kuvaa ei enää olisi voinut ottaa niin että takana oleva pieni haara olisi näkynyt haluamallani tavalla.

Kävin retken lopuksi Kuhasalon erämaaluostarin muistomerkillä. Luostari perustettiin 1530-luvulla ja se tuhoutui lopullisesti vuonna 1611 kun lännestä tulleet savolaiset polttivat sen. Vielä 1700-luvulla aluetta käytettiin ortodoksien hautausmaana. Siitä periytyy myös eteläisen niemen nimi, Kalmoniemi.

Otin muistomerkillä ensin perinteisen kokonaan terävän kuvan, mutta se ei sopinut mielestäni paikan tunnelmaan. Kokeilin kahden kuvan päällekkäisvalotusta, joista toinen on terävä ja toinen epäterävä. Lopputulos kuvaa hyvin sekä retkeä että historian hämärää tietoa luostarin vaiheista.

2 vastausta artikkeliin “Kalmoniemen tammikuu

  1. Minäkin olin kuvaamassa. Ei tullut kuvia. Harmaata. Tuo ensimmäinen kuva on kiva. Minulla siitä tulisi se rytö. En kyllä yrittäisikään. Toiseksi viimeisessä kuvassa on hyvä rytmi. Kannatti kahlata.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s