Mielenmaisemani vuonna 2022

Vuosi sitten kirjoitin: Eipä vuosi sitten voinut kuvitella, että nuo taivastelemani olosuhteet jatkuvat yhä tätä kirjoittaessani. On eletty vuosi kuin vuoristoradalla, nyt ollaan matkalla kohti vuotta 2022 ja neljättä tartuntahuippua. Harrastukseni on onneksi osaltaan vaikuttanut siihen, että olen pysynyt terveenä ja ilmeisesti myös melko täysijärkisenä.

Täysjärkisyydestäni en tiedä, mutta maailma tuntuu ainakin menneen yhä hullummaksi vuonna 2022. Korona on onneksi muuttunut vaarattomammaksi. Ukrainaan kohdistunut järjetön hyökkäys on sen sijaan osoittanut, että ihmiskunnan typeryys on ehtymätön luonnonvara.

Viimevuotiseen tapaan valitsin vuoden jokaiselta kuukaudelta kuvan, johon liittyy jotain mieleenpainunutta, joko näkymän, valaistuksen tai tuntemuksen takia.

Tammikuu

Heinävaara 11.1. klo. 14.45.

Heinävaaran ikivanha vaarakylä on parikymmentä kilometriä Joensuun torilta Ilomantsin suuntaan. Maisemat vaaran laelta ovat pohjoiskarjalaiset, vaaroja ja järviä silmänkantamattomiin.

Tammikuun päivät ovat lyhyitä, mutta aurinkoisen päivän sattuessa valo voi olla kerrassaan upeata. Tuolla retkellä kaikki osui kohdalleen. Kova pakkanen sai taivaan vaihtamaan väriä oranssinkeltaisesta aina violettiin. Vanha riihi ja sitä ympäröivät lumen ja kuuran kaunistamat puut tekivät maisemasta satumaisen kauniin.

Helmikuu

Kuhasalo 28.2. klo. 17.00

Käyn kävelemässä Kuhasalossa lähes viikottain. Minua vetää sinne Pyhäselän rannat ja vanha metsä. Parhaat ajat valokuvien ottamiseen ovat joko varhain aamulla tai illalla auringon laskiessa.

Kuhasalon ympäri kulkeva polku on kunnostettu ja uusia tulentekopaikkoja rakennettu polkujen varsille. Poikkean kuitenkin yleensä pääpoluilta salon sydämeen. Sen länsipäässä on vanhaa sekametsää ja itäpäässä aikoinaan istutettua kuusimetsää. Suosikkini on lännen luonnotilainen osuus. Joskus voi kuitenkin onnistaa myös varsin yksitoikkoisessa istutusmetsässä.

Laskeva aurinko pääsi tunkeutumaan tiheän metsän sisään. Se valaisi yhden ainoan kuusenrungon lämpimän ruskeaksi. Varjossa oleva hanki loisti sinisenä ja takana näkyvä avoimempi metsä näkyi vihreänä. Nämä värit muodostavat tasasivuisen triadin väriympyrälle.

Maaliskuu

Hiidenvaara 9.3. klo. 17.27

Kirjoitin pari vuotta sitten blogiini seuraavaa: Kuljen yleensä yksin ainoastaan kartta seuranani elämyksiä etsimässä. Uusia kohteita haravoin karttapaikkapalvelusta. Sieltä saattaa löytyä todellisia helmiä, mutta monesti kohde on pettymys. Metsä on kaadettu, aurattu ja puro täynnä tuulenkaatoja. Varmempi tapa löytää hyviä retkikohteita on tutkia Pohjois-Karjalan retkeily -sivustoa. Sieltä löysin myös kameraraseuratuttuni Samin jutun Hiidenvaaran perintömetsästä.

Perintömetsä on metsänomistajan ja WWF:n luottamuksellisella Perintömetsä-sopimuksella suojeltu metsä, joka halutaan säilyttää koskemattomana tuleville polville. Joensuun kaupunki perusti Keskijärven kylällä sijaitsevan noin 9 hehtaarin kokoisen Hiidenvaaran perintömetsän kaupungin 160-juhlavuonna 2008.

Viime talvi oli lumiolosuhteiltaan erikoinen. Lumet jäätyivät alkutalvella katoille ja aiheuttivat kevään lähestyessä ikäviä romahduksia. Toisaalta metsiin saatiin kohtuullisen hyvä hankikanto. Sen turvin läksin kiertämään Hiidenvaaran luontopolkua. Jäin odottamaan sopivaa valoa haljenneen kelon aukosta näkyvään kuuseen. Odottelun jälkeen sellainen myös tuli.

Huhtikuu

Kuhasalo 3.4. klo. 18.49

Läksin Kuhasaloon kuvaamaan auringonlaskua. Jäällä oli helppo kulkea ilman suksiakin, ja kävelin kohti Voiluotoa. Muutkin olivat tulleet ihailemaan värikästä taivasta kameroineen.

Satuin onneksi vilkaisemaan taakseni ja näin rannan koivut kauniina rintamana pimeää havumetsää vasten. Mieleeni tuli nuotiossa liuhuvat liekit ja jossain näkemäni Akseli Gallen-Kallelan Liekki-ryijy.

Toukokuu

Venturi 20.5. klo. 17.16

Ensimmäiset sinivuokot pilkistävät esiin vielä nukkuvasta maasta heti tuokokuun ensimmäisinä päivinä. Valkovuokkoja saa odotella vielä pari viikkoa. Olen kuvannut kumpiakin joka kevät, mutta aina uudestaan löydän itseni niiden eteen polvistuneena.

Enoni toi ensimmäiset vuokot mökkitontilleen yli puoli vuosisataa sitten. Muistelen itsekin olleeni niitä silloin istuttamassa. Nyt koko niemi kukkii ensin sinisenä ja sitten valkoisena.

Kesäkuu

Riisitunturin kansallispuisto 11.6. klo 15.11

Olin kehunut vaimolleni vuolaasti Korouomaa ja sen upeita maisemia. Samaan reissuun voisi liittää muitakin mielenkiintoisia kohteita kuten Riisitunturin kansallispuiston. Blogiini kirjoitin tuolloin: Kun kerroin, että aion käydä Riisitunturilla, kysyi fb-ystäväni JV: Meinaatko käydä Liittolammin paratiisimaisemissa? Moinen viesti sai mielenkiintoni heräämään. Kyllähän tämä paratiisi on nähtävä. Karttaharjoitusten perusteella vierailu onnistuisi hyvin päiväseltään.

Retki Liittolammille oli melkoisten nousujen ja laskujen arvoinen. Matkan varrella oli kaikkea sitä, mitä tuolta Posion retkeltä odotin, vanhoja metsiä, upeita kallioita, huikaisevia tunturinäkymiä, kirkkaita pikkulampia ja vetisiä soita. Sää oli paras mahdollinen kulkemiseen, ei liian kuuma. Hyttysetkään eivät olleet vielä heränneet.

Heinäkuu

Stortfjorden 28.7. klo. 21.10

Kulunut vuosi oli itselleni merkkipaalu, tuli täyteen seitsemänkymmentä vuotta. Sen kunniaksi lähdettiin koko perheen voimin Tromssan seuduille retkeilemään. Maisemat olivat kerrassaan upeat. Olin odottanut jylhiä tuntureita, mutta niiden massiivinen koko oli kuitenkin yllätys.

Tein tapojeni mukaan tarkat ennakkosuunitelmat retkikohteista. Mukaan tuli monipuolisesti niin rannikkokohteita kuin tuntureitakin. Ehkä mieleenpainuvin kohde oli Steindalsbreen jäätikkö. Matka sinne ja takaisin oli vaativa, mutta ehdottomasti kaikkien hikipisaroiden arvoinen. Blogiin kirjoitin: Näkymä veti mielen matalaksi, vaikka maisema oli järisyttävän komea. Jäätikön reunaan johtavan polun varrelle oli pystytetty merkkejä, joiden osoittamiin paikkoihin jäätikkö oli ulottunut vuodesta 1993 lähtien. Vetäytymisvauhti näyttää vain kiihtyneen.

Koko päivän oli ollut yllä sateen uhka. Vettä tulikin heti kun pääsimme auton suojaan. Matkalla takaisin Tromssaan aurinko kuitenkin pilkahti ja valaisi Stortfjordenin takana olevat tunturit.

Elokuu

Joensuun kaupungin eteläpään puisto 29.8. klo. 16.55

Seikkailu Norjan maisemissa tuotti niin paljon kuvia ja niiden parissa askartelua, että elokuussa valokuvaaminen jäi poikkeuksellisen vähiin. Osansa soppaan toi myös auton vaihteistosta kuuluva ilkeä ääni, jonka korjaamista jouduin odottamaan kuukauden päivät.

Kaupungin eteläpäässä olevassa puistossa kasvaa valtavia puita, joiden uskon olevan hopeapajuja. Olen käynyt niitä ihailemassa monena vuotena. Tänä vuonna tutkin erityisesti niiden runkoja. Näen kuvissa usein kasvoja ja eläimiä. Tästäkin kuvasta sellaisen löydän. Löytäneekö kukaan muu.

Syyskuu

Kalliolampi 3.9. klo. 9.18

Olin viime vuosisadalla aktiivinen Joensuun kameraseuran jäsen. Jossain vaiheessa koti- ja työelämä vei huomion muihin asioihin. Eläkkeelle pääsyn myötä aikaa oli taas miettiä näitä sosiaalisia harrastuksia. Liityin uudestaan kameraseuraan ja pääsin mukaan kehittämään uutta toimintaa.

Kokoonnumme kerran kuussa lauantaina kävely- ja kuvausretkelle. Kohteet ovat olleet pääosin lähellä keskustaa. Tällä kertaa suuntasimme Kiihtelysvaaran Kalliolammelle. Rotkojärven rannan raatteenlehdissä näkyi jo syksyn läheisyys.

Lokakuu

Paratiisi 30.10. klo. 11.07

Kävimme keväällä kameraystäväni Samin kanssa etsimässä paratiisia Puntarikosken seutuvilta. Sellainen myös löytyi. Puron hiekkakankaaseen uurtaman syvän kanjonin pohjalla kasvaa rehevää ikimetsää.

Palasimme syksyllä paratiisiin kuvaamaan. Kevään jälkeen maisema oli paikoin muuttunut, sillä rotkon reunoilta oli kaatunut lisää puita puron yli. Liikkuminen oli paikoin haastavaa kun rytö piti kiertää rotkon jyrkkiä reunoja ylösalas siksakaten. Sää oli aurinkoinen ja tuulinen, mutta rotkon pohjalle asti ei tuuli eikä suora valokaan yltäneet. Sitä suurempi ilo oli havaita pieni väloläikkä juuri oikeassa kohdassa haavan kyljellä.

Marraskuu

Porttijoki 6.11. klo. 13.40

Vuosi sitten kirjoitin blogiin: Perinteet pitävät elämän kuosissa varsinkin tälläisenä poikkeusaikana. Syysretki kameraveli Timon kanssa Hiidenportin kansallispuiston seutuville on muodostunut juuri sellaiseksi ankkuriksi. Porttijoen rannat, Hiidenportti ja Multisärkkä on kierretty ja kuvattu kaikkina vuodenaikoina. Hyvää tapaa on turha muuttaa. Tänä syksynä meillä oli tavoitteena kuvata Hiidenportin ensilunta. Retkiämme siunannut hyvä tuuri jatkui sillä päivä ennen retken alkua maahan tosiaan satoi ensilumi.

Joulukuu

Kalmoniemi 16.12. klo. 14.35

Alkutalvi on muistuttanut entisaikojen talvia siinä suhteessa, että ensilumi jäi maahan. Viime vuosien loskajaksoa ei ollut vaan lämpömittari on näyttänyt tasaisesti pientä pakkasta. Toki ensilumi sataa monta viikkoa myöhemmin kuin vielä muutama kymmenen vuotta sitten.

Aurinkoa ei joulukuun aikana ole juuri näkynyt. Kalmoniemen aallonmurtaja on edukseen myös harmaassa joulukuun valossa.

Multisärkän marraskuu

Päivän valoisan ajan pituus on marraskuussa lyhyt. Palasimme kameraveli Timon kanssa Käärmesärkältä pilkkopimeässä Peurajärven mökille. Henki huurusi sisälläkin, joten aloitimme tarmokkaan lämmittämisen sekä takan että kamiinan avulla. Jälkimmäinen antoi nopeaa lämpöä mutta edellinen pysyi pinnaltaan kylmänä. Huoneen katossa lämpötila oli pian sellainen, että pipon saattoi ottaa pois päästä. Lattialla taas oli niin kylmä, että villasukissakin varpaita paleli.

Vaikka edellisillä syys- ja talvireissuilla olimme yöt viettäneet takan hohkaamassa kolmenkymmenen asteeen helteessä, emme nytkään välttyneet liikalämmitykseltä. Oli toisaalta mukava herätä, kun lämpömittari näytti yhä yli kahtakymmentä astetta.

Suunnittelimme illan aikana seuraavan päivän retkeä Multisärkälle. Aikaisin olisi lähdettävä liikkeelle. Ulkona oli lämpötila noussut yli nollan ja taivaalta tuli pientä vesitihkua. Mitenkähän ensilumi kestäisi moisen.

Aamulla ei lumesta ollut enää mökin pihassa tietoakaan. Multisärkän polun varressa oli siellä täällä lumilaikkuja. Lumen puutteen korvasi mahtavat hongat ja puissa valtoimenaan kasvava naava.

Joku oli kävellyt Multisärkän polulla ehkä vuorokautta aikaisemmin. Kumisaappaan jäljet olivat painuneet mutaiseen polkuun. Reitin pitkokset ovat paikoin huonossa kunnossa ja keikkuvilla lankuilla oli kuljettava varovasti.

Varsinaisen haasteen etenemiselle aiheutti Syväpuron yli johtava romahtanut silta. Lankut olivat vinksallaan ja sulaneesta lumesta liukkaat. Kaiteisiinkaan ei oikein uskaltanut nojata. Yli kuitenkin päästiin hitaasti mutta varmasti.

Jos silta ei olisi ollut romahtanut olisimme todennäköisesti laukanneet vauhdilla kohti Multisärkän nuotiopaikkaa. Timo tutki puron rantaa sillä välin kun taiteilin sillalla. Puron varsi osoittautui kerrassaan kauniiksi. Puro oli nimensä mukaisesti syvä ja kulki soistuneessa korpimetsässä kohti Iso-Tipasjärveä.

Jatkoin ojanvarresta suon reunaan. Tulin samalla pelottaneeksi mättäikössä piilotelleen metsäjäniksen liikkeelle. Itsekin säikähdin kun tuo loistavan valkoinen pallomainen olio ponkaisi juoksuun edestäni. Se laukkasi oranssinkeltaisena hehkuvalle suolle. Olisipa nyt ollut kamerassa pitkä putki vaan kun ei ollut. Jäniksen onneksi lähistöllä ei ollut saalistajia, helppo saalis se olisi ollut.

Mietimme miksi meidän kohdalle sattuu niin harvoin tällaisia tilanteita. Ilmeisesti eläinten havaitseminen vaatii jatkuvaa tarkkailua vähän samaan tapaan kuin silloin kun etsin kesällä kämmeköitä.

Toisin kuin Pitkä-Portilla oli Multisärkällä puuhuolto kunnossa. Vajasta löytyi kuivaa puuta ja suhteellisen terävä kirves. Nuotio syttyi ja makkarat paistuivat. Edellisenä päivänä ottamatta jäänyt selfiekin saatiin. Valotusaika oli hämässä säässä pitkä ja tarkka katselija voikin nähdä pientä epäterävyyttä nuotiolla istujissa.

Vesi oli pysynyt pilvissä pitkään, mutta kun laskeuduimme harjulta suolle kuvaamaan, alkoi sataa isoja piskoja. Sateen lähestyminen näkyi harmaana seinämänä. Onneksi sade ei kestänyt pitkään emmekä kastuneet läpimäriksi.

Täällä oli käynyt jäljistä päätellen karpalon kerääjiä. Karpaloita oli kuitenkin jäänyt meillekin maisteltaviksi.

Menomatkalla nuotiopaikalle näin, että Multilampea ymröivällä suolla oli vielä muutama pikkulampare jäässä. Poikkesimme paluumatkalla niitä kuvaamaan. Se ei ollut helppoa. Harjun rinteessä kasvoi niin runsaasti puita, että kuvaaminen sieltä ei onnistunut. Oli siis lähdettävä suolle. Saapas upposi syvälle. Koko ajan oli pieni pelko, että sammalpatja pettää. Luotin vanhaan neuvoon ja astuin aina saramättäille.

Sää oli koko päivän ollut harmaa ja tihkusadetta oli tullut useaan otteeseen sen ainoan kunnon sadekuuron lisäksi. Varmaan siitä johtuen läpimärät sammalet olivat erityisen voimakkaan värisiä. Harjun rinteen puiden jäkäläiset rungot loistivat tuota vihreää taustaa vasten.

Ilmatieteen laitos oli lupaillut sumua iltapäivään. Näytti vain siltä, että aurinko ehtisi laskea ennen sumua. Jäimme kuitenkin Multilammen rantaan odottamaan josko onni potkaisisi.

Usvaa alkoi ilmestyä, toisin kuin olimme kuvitelleeet. Sitä valui hyvin ohuina harsoina metsästä kohti suon keskustaa. Kuvaan niitä en saanut, mutta hämyisä tunnelma sentään tarttui kennolle.

Sanoin pitkoksilla kävellessämme leikilläni Timolle, että nyt olisi kyllä makrolle töitä. Ilta oli jo lähes pimeä ja suo tietenkin märkä. Olin yllättynyt, kun Timo heitti kamerarepun pitkoksille ja alkoi valmistautua makrokuvien ottoon. Seurasin ensin sivusta hieman huvittuneena. Toisaalta vesipisarat muodostivat kauniita kuvioita saraheinillä.

Ensimmäisen kuvan sain otettua sivistyneesti pitkoksilta, mutta toisen ottamisessa pitikin jo polvistua nöyrästi suohon.

Ensilumi Porttijoella

Sovimme kameraveli Timon kanssa Juhannuksen lenseissä tunnelmissa, että tänä vuonna vaihdetaan talvirenkaat ajoissa ja lähdetään ensilumen kuvauksille Hiidenportin kansallispuiston seutuville. Mökki Peurajärveltä varattiin kuitenkin vasta muutama viikko sitten.

Ensilumen satamisen ajankohtaa on vaikea arvata, mutta luotimme vaistoon ja hyvään tuuriin. Kun heräsin lähtöaamuna kukonlaulun aikaan, oli Joensuuhun satanut yön aikana lunta. Mitä lähemmäs Nurmesta tulin sitä huonommaksi keli muuttui ja odotukset lumisesta Porttijoesta nousivat.

Söimme rekkamiesaamiaiset Nurmeksen ABC:llä ja ostimme juuri avautuneesta kaupasta eväät kolmeksi päiväksi. Peurajärvellä meitä odotti aiemmilta reissuilta tuttu Luppo-kämppä. Lämpötila kämpän sisällä oli sama kuin ulkona eli hiukan pakkasen puolella. Muutama pesällinen takassa ja kamiinassa ja mittari näytti kolmea lämpöastetta.

Emme tulleet mökkiä lämmittämään vaan kuvaamaan, joten pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme Käärmesärkälle. Syrjälammin rannassa lämpimät ja kylmät sävyt täydensivät toisiaan.

Kiipesin harjun yli Syrjälammilta Porttijoen rantaan. Täällä olen kuvannut monia kertoja jo aiemmin, mutta aina näkymä on yhtä upea. Kapean joen yli on kaatunut useita keloja.

Tyyni vedenpinta heijasti sekä kelot että rannan puut lähes peilin tavoin. Vaikka näky oli kaunis, seurasi siitä myös ongelmia sommittelun suhteen. Heijastukset sekoittuivat keskenään niin, että varsinaisten kohteiden esiin saaminen oli vaikeaa. Kuvia tulikin otettua monesta suunnasta ja eri polttoväleillä.

Metsä harjun päällä näytti ohuessa lumipeitteessä satumaisen kauniilta. Ilma oli vielä kylmä ja lumi pysyi puiden oksilla. Maa oli selvästi valkoinen, mutta metsänpohjan varvut loistivat vihreinä lumen alta.

Hämmästelimme Timon kanssa tuota erikoisen voimakasta vihreyttä. Puunrunkojen lämpimät värit ja varpujen vehreys korostuivat pilvisellä säällä.

Meillä on tapana liikkua äänettömästi metsässä paitsi jos laulamme reippaita retkilauluja kuten Lähde Lappeenrantaan humppa siellä soi. Rajalampea lähestyimme täydellisen hiljaisuuden vallitessa, sillä olimme nähneet aiemmilla reissuilla siellä sekä majavan että saukon.

Tällä kertaa emme nähneet kumpaakaan. Majavan pato oli paikoillaan, mutta pesä näytti asumattomalta. Talttahammas oli ilmeisesti muuttanut parempien sapuskoiden toivossa muualle.

Eläinten puuttuminen ei harmittanut sillä Rajalammen heijastukset ja muodot saivat meidät innostumaan. Kameran sulkimet räpsyivät tiiviiseen tahtiin.

Ennen Pieni-Portin lampea on muutamien pienten suoplänttien ketju. Ne ovat syntyneet, kun suppalammet ovat ajan mittaan saaneet rahkasammalpeiton pinnalleen. Paikkapaikoin vesipinta on yhä näkyvissä, eikä astuminen hyllyvälle suopinnalle tunnu turvalliselta.

Suon reunalla kasvaa komeaa metsää, joka näytti ohuen lumiharson alta tavallistakin ilmeikkäämmältä. Vaikka puumuurista puuttuivat valon aikaansaamat kirkkaat kohdat, oli maisema värikäs, punertavien puunrunkojen ja havujen vihreän eri sävyjen muodostama rauhoittava mosaiikki.

Vanhan sanonnan mukaan, joku ei näe metsää puilta. Olen monesti pohtinut tuon merkitystä ihan konkreettisessa mielessä, en niinkään filosofisessa. Kun kuljen metsässä, etsin usein jotain esiin pistävää. Se on usein komea puunrunko tai kelo. Joskus se taas voi olla puuryhmä tai kuten tuolla kuvan ottohetkellä, värien leikki puiden lomassa.

Vaikka aurinko ei luonut metsän sisään varjoja, syntyi kontrasti puiden rungoille avoimen suon heijastamasta valosta. Toisaalta valaistuserot olivat niin maltilliset, että suon keltainen pinta vaihtui metsän vihreään lähes saumattomasti.

Lähdimme Porttijoen varteen puolen päivän maissa. Eteneminen oli perin hidasta sillä kuvattavaa löytyi lähes joka askeleella. Valo oli käynyt jo vähiin kun lähestyimme Pitkä-Porttia. Porttijoen heijastukset, taka-alan metsän sini ja rannan heinien oranssi näyttivät lähes epätodellisilta.

Etualan kelojen sijoittaminen kuvaan vaati useiden eri versioiden ottamista ja lopullinen rajaus tuli valittua yhteistyössä kotijoukon kanssa.

Joskus luonnon pienet yksityiskohdat saavat minut pysähtymään. Lammen pintaan muodostuneet kuviot ja rannan heinät täydensivät toisiaan. Mietin kuvatessani, miten nuo kuviot mahtavat syntyä. Ehkä tuuli ja lämpötilan vaihtelut vaikuttavat syntyyn, mutta silti kuvioiden symmetrisyys hämmästyttää vanhaa fyysikkoa.

Tavoitteenamme oli ehtiä Pitkä-Portin nuotiopaikalle ennen pimeän tuloa. Tiukille se otti, mutta ehdimme kuitenkin. Perillä odotti melkoinen yllätys. Nuotiopaikan puukatos oli purettu ja ne vähät puut mitä löysimme, olivat läpeensä lahoja tai ainakin sateen perusteellisesti kastelemia.

Löysin tervalta tuoksuvan vanhasta pitkoksesta sahatun pöllin. Timo pilkkoi sen pieniksi tikuiksi ja minä vuolin kiehisiä. Kaiken piti olla kunnossa pientä tunnelmanuotiota ja selfietä varten. Ei tullut kuvaa, sillä ainoastaan kiehiset syttyivät eivätkä puut suostuneet ottamaan tulta kovasta yrityksestä huolimatta. Toivottavasti ennen talvea tilanne korjaantuu, sillä kunnon puut voivat kovalla pakkasella olla pelastus kylmissään olevalle vaeltajalle.

Paluumatkan Käärmesärkälle kuljimme otsalamppujen valossa. Ilman niitä olisikin ollut hankalaa, sillä liukkaat kivet ja juuret vaativat nytkin huolellisuutta.

Mielenmaisemani vuonna 2021

Vuosi sitten kirjoitin: Vuosi 2020 on ollut olosuhteiltaan erikoinen. Maaliskuusta lähtien olemme eläneet oloissa, joita ei olisi voinut tammikuussa edes kuvitella. Siksi on ihme, että olen saanut kuvata ja liikkua luonnossa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eläkkeellä olemisesta on se hyöty, että kontakteja on valmiiksi vähän ja jos vielä on taipumusta lievään erakkouteen niin korona pysyy loitolla.

Eipä vuosi sitten voinut kuvitella, että nuo taivastelemani olosuhteet jatkuvat yhä tätä kirjoittaessani. On eletty vuosi kuin vuoristoradalla, nyt ollaan matkalla kohti vuotta 2022 ja neljättä tartuntahuippua. Harrastukseni on onneksi osaltaan vaikuttanut siihen, että olen pysynyt terveenä ja ilmeisesti myös melko täysijärkisenä.

Viimevuotiseen tapaan valitsin vuoden jokaiselta kuukaudelta kuvan johon liittyy jotain mieleenpainunutta, joko näkymän, valaistuksen tai tuntemuksen takia.

Tammikuu

Kalmoniemi 30.1. klo 13.29

Kalmoniemi on valokuvaajan paratiisi. Siellä voi ihailla auringon nousut ja laskut vuoden jokaisena päivänä, sillä niemi työntyy pitkälle Pyhäselkään. Aallonmurtaja ja sen ajansyömät parrut muodostavat sopivan etualan takana näkyvälle Voiluodolle.

Päivä on tammikuussa vielä lyhyt. Lähdin kuvaamaan lupaavalta näyttävää auringon laskua. Kuvasta voi aistia sään kylmyyden. Puhtaalla lumilakeudella ei näy ainuttakaan hiihtäjää eikä edes pilkkijöitä. Sormet olivat kuvatessa lujilla jäistä kameraa säätäessä, mutta tuon maiseman edessä vilu unohtui.

Helmikuu

Kalmoniemi 12.2. klo. 13.48

Tällä kertaa olin kuvaamassa Kalmoniemen kärjessä olevia huurteen koristamia petäjiä. Niistä on tullut tallennettua satoja erilaisia versioita. Taivas oli tasaisen harmaa eikä siten pilannut lähes suoraan ylös ottamaani kuvaa.

Runkojen lämmin ruskea antaa hienon kontrastin neulasten kylmän vihertävälle värille. Oksat muodostavat kuvioita joita Suomen maalaustaiteen kultakauden taiteilijatkin voisivat kadehtia. Kuvassa näen yhdistelmän kalevalaisuutta ja japanilaisuutta.

Maaliskuu

SIkosaari 11.3. klo. 15.09

Hiihtoretki Kolin Laitosaareen oli eräs tämän vuoden hauskimmista retkistäni. Kirjotin siitä blogiini seuraavaa: Jäidentuloretkelläni Kolin Valkealammille pääsin ihailemaan kansallismaisemaa uudesta suunnasta kohti kaukana siintävää vaarajonoa. Päätin silloin että kunhan kunnon jäät tulevat niin lähden hiihtämään Laitosaareen.

Aamun kovan pakkasen jälkeen sää lauhtui ja liukulumikenkäily sujui myötätuuleen leikiten. Hiihtosuunnastani vasemmalle jäi Kolin vaarojen komea rivi ja oikealle pieniä saaria. Ja millaisia saaria. Jo kaukaa näin, että niissä kasvaa mahtipetäjiä. Mitä lähemmäs tulin sitä suurempi oli innostukseni. Miten noin komeat puut ovat voineet säilyä! En ole missään nähnyt yhtä luonteikkaita vanhuksia kuin tuolla Sikosaaressa.

Retken yllätykset eivät loppuneet, uuden koin Herajoen sillalla kuvatessani alla olevaa koskea. Tukin jalustoineni kapean sillan. Ohitseni ajanut autoletka pysähtyi ja pelkäsin saavani ansaitsemani torut liikenteen estämisestä. Näin ei suinkaan käynyt, vaan sain kutsun kahville entisen oppilaani kotiin Herajärven rannalle. Kahvin ja herkullisten leivonnaisten lisäksi sain paljon tietoa alueen historiasta ja retkikohteista.

Huhtikuu

Patvinsuo 18.4. klo. 20.08

Kirjoitin Teretinniemen huhtikuusta blogiini: Kurkilahdessa oli hiljaista, vain matkailuauto nökötti yksinään parkkipaikan reunassa. Polku näytti alkupäästään vielä melko lumiselta, mutta lumikenkiä ei tarvinnut edes harkita. Yhden sauvan otin kuitenkin tuekseni. Mukava oli käpsytellä polulla kun tuttu, lähes poikki palanut kelo toivotti taas tervetulleeksi.

Suon kevät on täynnä värejä, tuoksuja ja ääniä. Huhtikuussa pitkospuilta poikkeaminen on ilman uimavarusteita mahdotonta. Jostain saattaa kuulua kurkien huutoa ja hyvällä tuurilla voi nähdä niiden ylilennon.

Taivas muuttui auringon laskettua kauniin oranssiksi. Kaivoin kameran repusta ja valitsin 300 millisen telen. Tarkensin tuttuihin kohteisiin. Tuntuu hassulta sanoa puita tutuiksi, mutta näitä suon komistuksia käyn tervehtimässä aina kun käyn Teretillä, eli useamman kerran vuodessa. Kuvan taustalla näkyy Olkkosensaaren ja Pieni Surkanvaaran siluetit. Jostain kaukaa kuului teerien pulputusta ja muutama hanhikin teki itsensä tiettäväksi. Luonto eli voimakkaasti.

Toukokuu

Venturi 27.5. klo. 13.44

Myrskyä enteilevät pilvet täyttävät melkein koko taivaankannen, mutta jostain raosta aurinko lähettää vielä viimeiset säteensä ennen sateen alkamista. Piimälahden vastaranta välkähtää hetken kevään vihreää.

Oman mökkirannan maisemaan ei kyllästy koskaan, se on todellinen mielenmaisemani. Olen lukemattomia kertoja rynnännyt kuvaamaan taivaan värejä milloin ruokapöydästä milloin saunan löylyistä. Lähimpään naapuriin on onneksi säädyllinen matka.

Kesäkuu

Tahkokuru 7.6. klo. 12.30

Kesäkuun alku oli Lapissakin helteinen. Ilman vilvoittavia tuulia retkeily Äkäslompoloa ympäröivillä tuntureilla olisi ollut piinallista.

En yleensä suunnittele tarkasti, mitä tulen retkillä kuvaamaan vaan toimin vaiston mukaisesti. Silmä on harjaantunut etsimään mielenkiintoisia näkymiä ja maiseman yksityiskohtia. Joskus kuitenkin toimin toisin. Voi olla että olen kulkiessani jättänyt syystä tai toisesta kuvan ottamatta, mutta näkymä on jäänyt mieleeni. Tälläinen kohde on Tahkokuru ja sen koivut.

Syksyisellä retkellä Tahkokuru kutsui kuvaamaan, mutta Pirunkurun nousun uuvuttamana ja illan pimenemisestä johtuen päätin jättää käynnin toiseen kertaan. Uusi mahdollisuus tuli kesäkuun retkellä. Tahkokuru osoittautui odotusteni mukaiseksi. Aurinko valaisi juuri lehteen puhjenneet koivut jättäen takana olevan kuusivallin lähes varjoon. Juuri tätä näkymää olin tullut ikuistamaan.

Heinäkuu

Patvinsuo 20.7. klo. 23.31

Lähdin metsästämään kesäyön sumuja. Sain ihailla niitä jo matkalla Joensuusta Patvinsuolle. Pysähdyin Rauvunvaaran suoralla ja hyppäsin ojan yli suolle. Noista hetkistä kirjoitin blogiini: Katse ylös taivaisiin, siellähän on komeat valaisevat yöpilvet. Loikin tieltä suolle kuvaamaan. Valoa oli todella vähän ja valotusajat venähtivät kolmeenkymmeneen sekuntiin. Tunnelma oli satumainen, täysi hiljaisuus, loistava taivas ja vielä usva tämän lisäksi. Kello oli varttia vaille puolen yön.

Valokuvaamisen haasteita ja samalla ihanuutta kuvaa hyvin se, että en saanut usvakuvia itse suurelta Patvinsuolta, mutta pääsin ihailemaan yöpilviä.

Elokuu

Suomunjärvi 10.8. klo. 18.46

Patvinsuon kansallispuisto on paljon muutakin kuin pelkkä suopuisto. Suomunjärven hiekkarannat jatkuvat ympäri koko järven ja paikoitellen löytyy myös aitoa ikimetsää.

Käyn yleensä Kuikkaniemen kalasaunalla muistelemassa menneitä, mutta tällä kertaa jätin sen väliin ja oikaisin kannaksen yli pohjoisrannan hiekoille. Vesi oli järvessä matalalla. Järveen ulottuva kaislavyö loisti kauniisti iltavalossa taustan varjoisaa metsää vasten.

Ajoitus on valokuuvamisessa onnistumisen edellytys. Puoli tuntia kalasaunalla ja aurinko olisi valaissut myös takana olevan metsän.

Syyskuu

Utranharju 7.9. klo. 12.30

Aina ei tarvitse lähteä kauas eikä edes ikimetsään. Utranharjun kainalossa on istutuskoivikko, joka ei kuitenkaan näytä siltä. Metsän pohja on sankan sananjalkakasvuston peitossa ja koivujen sekaan on nousemassa myös muita lehtipuita ja kuusia.

Sananjalat tekevät paikasta kuvauksellisen niin kesällä kuin varsinkin syksyllä. Satuin paikalle juuri oikeaan aikaan. Sananjalkojen väritys oli vaihtumassa portaattomasti kesän vihreästä syksyn keltaiseen. Jostain syystä värit näyttivät muodostavan aaltoja jota vaikutusta sivuvalo korosti. Varjossa oleva harjun rinne saa kuvan näyttämään kolmiulotteiselta.

Lokakuu

Petkeljärvi 19.10. klo. 16.27

Jostain syystä olen käynyt Petkeljärvellä paljon harvemmin kuin Kolilla ja Patvinsuolla. Syy ei ole luonnon näyttävyydessä. Puistosta löytyy kaikkea mitä valokuvaaja saattaa toivoa, harjuja, järviä, lämpia ja ikimetsiä.

Kävin ensimmäisen kerran Petkeljärvellä yli viisikymmentä vuotta sitten enoni kanssa. Muistan tuolta vierailulta juoksuhaudat ja entistetyn korsun. Samat nähtävyydet ovat siellä vieläkin. Sain nyt vinkin kulkea Kuikankierrosta hiukan poikkeavaa reittiä pitkin. Polun varressa oli näkyvissä vielä vanhat puolustusasemat. Ne tekivät aitoudellaan minuun suuren vaikutuksen. Luonto oli osin peittänyt rakenteet. Juoksuhaudoissa kasvoi vankkoja mäntyjä, mutta osan korsujen hirsistä pystyi yhä tunnistamaan.

Marraskuu

Peurajärvi 28.11. klo 10.51

Perinteet pitävät elämän kuosissa varsinkin tälläisenä poikkeusaikana. Syysretki kameraveli Timon kanssa Hiidenportin kansallispuiston seutuville on muodostunut juuri sellaiseksi ankkuriksi. Porttijoen rannat, Hiidenportti ja Multisärkkä on kierretty ja kuvattu kaikkina vuodenaikoina. Tällä kertaa tutkittiin paremmin Peurajärveen laskevia ja sieltä lähteviä jokia ja niiden koskia.

Pakkanen huiteli kahdessakymmenessä asteessa, mutta se ei kuvaamista haitannut. Koskipaikat olivat vielä auki, mutta näki että jäätyminen edistyi kovaa vauhtia.

Vedet laskevat Mäntyjärvestä Peurajärveen lyhyen kannaksen läpi. Virran ylle kallistuneet puut sekä kylmän ja lämpimän valon yhdistelmä tekevät kuvasta mielenkiintoisen.

Joulukuu

Suezin kanava 21.12. klo.13.12

Suezin kanava erottaa Jokilammen ja Hautalammen toisistaan. Nimi ei ole itseni keksimä, vaan löytyy peruskartoista ja osoittaa rääkkyläläisten hyvää huumorintajua. Pidän peukkuja, että kunta säilyy itsenäisenä.

Suezin ympäristö on lintujensuojelualuetta ja siellä näkee usein esimerkiksi ruskosuohaukan kiertelemässä ruovikon ympärillä.

Kuvasin Suezin ruovikkoa kylmänä joulukuun päivänä. Vuoden lyhimpänä päivänä aurinko jaksoi hätinä kiivetä horisontin yläpuolelle. Matalalta tuleva valo paljasti suomättäikön muodot.

Artikkelikuvan otin Vierevänniemellä 27.9. klo. 6.11. Vaikka varsinainen tavoitteeni kuvata Vierevänniemen entit usvan ympäröiminä epäonnistui jälleen kerran, oli maisema järvellä satumaisen kaunis. Ei mennyt hukkaan sekään varhainen herätys ja jäi vielä tavoitetta vuodelle 2022.

Peurajoen koskilta Yölammelle

Peurajärven ympäristössä on muitakin luontokohteita kuin Hiidenportin kansallispuisto. Saimme kämpän lämpiämään ja oli aika lähteä metsästämään kuun nousua Peurajoen koskelle. Ylimmäisen Jokijärven eteläpuolella olevalta sillalta saattaisi hyvällä tuurilla saada kuvan suoraan joen päällä mollottavasta kuusta.

Emme olleet ainoat kuvaajat sillan korvassa. Timo tunnisti joen penkalla kyykistelevän mieshenkilön ammattikuvaajaksi. Häneltä oli tilattu tarkkaan ohjeistettu valokuva uutta keittiötä komistamaan. Kuvassa tuli olla nuotion päällä roikkuva kahvipannu, vieressä lankulla kuksa ja taustalla näkyisi sinisen hetken valaisema silta. Olisi tietenkin kauniimpaa, jos sillalla ei olisi jälkiä ja rinteen lumihankikin saisi mielellään olla koskematon. Lupasimme olla pilaamatta kuvaa omilla toimillamme. Jätimme sillan rauhaan ja laskeuduimme joen rantaan kauempaa.

Kuun nousu jäi pilvien taa, mutta illan sininen hetki oli upea. Pakkanen lähenteli kahtakymmentä astetta mutta onneksi ilma oli täysin tyyni. Sulakohtiin muodostui täydellisiä heijastuksia.

Sillan ympäristö on kuvauksellinen, joten palasimme sinne seuraavana aamuna odottamaan auringon nousua. Pakkanen oli entisestään kiristynyt, auton mittari näytti kahtakymmentäviittä astetta.

Kuvasin suunnilleen saman maiseman mikä on illalla otetussa tämän kertomuksen artikkelikuvassa, mutta tällä kertaa sillalta. Aamun sininen hetki on selvästi erilainen kuin illan vastaava.

Kova pakkanen oli jäädyttänyt yön aikana lisää joen reunoja ja sulassa kohdassakin näytti tapahtuvan jäätymistä. Kohta joki olisi täälläkin umpijäässä.

Auringon nousun kanssa kävi samoin kuin illan kuun nousun. Ohut pilviharso ilmestyi juuri ennen H-hetkeä peittämään taivaanrantaa. Siitä huolimatta näkymä joelle oli värikäs ja kuvauksellinen.

Aamun rapsakka pakkanen auttoi päätöksenteossa, oli aika vaihtaa paikkaa ja piipahtaa mökille nauttimaan lämmöstä ja herkullisista eväistä.

Mäntyjärvi laskee Peurajärveen Mäntyjokena. Pysähdyimme jo illalla ihailemaan joen ylittävältä sillalta alla vapaana kuohuvaa koskea. Koskikarakin nähtiin vaan ei edes yritetty kuvata.

Aamun käännyttyä päivään alkoi aurinkokin päästä näkyviin pilvien takaa. Rymysin sillalta kosken alajuoksulle. Se kannatti sillä veden päälle kallistuneet puut muodostivat japanilaistyyppisen sommitelman. Kuvaan tuli värikontrastia auringon valaisemista rannan männyistä.

Valoisan päivän pituus on nyt hämmästyttävän lyhyt, vaikka ei ihan Lapissa ollakaan. Tuntui siltä, että aurinko oli vasta äsken hilautunut puunlatvojen yläpuolelle, kun se jo alkoi vajota takaisin horisonttiin.

Siirryin kuvaamaan Peurajärven rantaan ja siellähän tuo illalla kadoksissa ollut kuu mollotti. Kuvassakin se näkyy, kun oikein tarkasti katsoo. Järvi oli avoin Mäntyjoen suun kohdalta. Kova pakkanen oli tehnyt jääruusuja joiden takana avoimella pinnalla näkyi vastapäisen metsän heijastukset.

Vuosi sitten elokuussa kävelimme Timon kanssa näitä samoja polkuja Mäntyjoen sillalta myötäpäivään Mäntyjärven kierrosta. Ihastuin silloin harjun kainalossa piilottelevaan Yölampeen.

Ei näkynyt täälläkään jälkiä muista kulkijoista. Hanki oli koskematon, vain suopursun varret pilkottivat sinisestä hangesta. Varjopaikkojen sini ja vastarannan pienet valon lämmittämät puunlatvat saivat sydämen sykähtämään. Tätä talven valo on parhaimmillaan. Sormien paleleminen unohtuu.

Vanhojen petäjien kyljet ovat aina vetäneet minua puoleensa niin kuin tikkaa konsanaan. Yölammen rannalla runkoja riittää. Retken parhaat valotkin sattuivat sinne joten tämänkertainen Hiidenportin turnee sai arvoisensa lopun.

Pakkasretki Porttijoelle

Oli aika perinteiselle Hiidenportin retkelle kameraveli Timon kanssa. Perillä Peurajärvellä odotti kahdeksantoista asteen pakkanen ja yhtä kylmä kämppä.

Joensuussa sää oli maltillinen eli miinus kahdeksan astetta, mutta mitä pohjoisemmas tultiin sitä kylmempää oli. Karaistuneita valokuvaajia sää ei säikyttänyt. Menomatkalla pysähdyttiin kuvaamaan Metsojoen näkymiä.

Teimme pikapysähdyksen kämpälle. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen takka ja kamiina suostuivat yhteistyöhön. Muutaman pesällisen polttaminen ei tosin juurikaan massiivista tiilimuuria lämmittänyt, mutta illalla kuvaamasta tultuamme olisi sentään jo aavistus tulevasta lämmöstä olemassa.

Käärmesärkän parkkipaikalla ei näkynyt käärmeitä, mutta siellä oli lumeen peittynyt auto, josta ei näyttänyt lähtevän jälkiä polulle. Nimesin auton kalmobiiliksi. Yllytin Timoa ravaamaan tirkistysaukon tuulilasiin asian varmistamiseksi, ei suostunut.

Ennen retkelle lähtöä keskustelimme pitäisikö mukaan pakata liukulumikengät. Auton takakontissa ne olivatkin, mutta pohdinnan jälkeen päätimme lähteä matkaan jalkapatikassa. Lunta oli noin viisitoista senttiä, joten kulku oli varsin helppoa.

Pakkanen vaatii kunnon pukeutumista. Olin varustautunut hyvin, sillä jaloissa oli Sorelin massiiviset flotuumet joiden pakkaskestävyys on viisikymmentä astetta. Ostin ennen retkeä Hestran merinovillaiset sormikkaat paksujen kintaiden sisään. Ratkaisu osoittautui oivaksi kun ei tarvinnut räplätä jääkylmää kameraa paljain käsin.

Porttijoki luikertelee Käärmesärkän kainalossa. Joen varteen päästäkseen on laskeuduttava jyrkähköä rinnettä ja vastavasti noustava lopulta takaisin polulle. Uusia kuvauskohteita löytyy vähän väliä, kun rymyät joelle ja kiipeät polulle lukemattomia kertoja, ei siinä enää vilu vaivaa. Piti jopa varoa, ettei hiki noussut pintaan.

Odotimme auringonpaistetta, mutta jonkin sortin ohut sumupilvi esti kirkkaan valon pääsyn maanpinnalle. Maisema näytti lähes mustavalkoiselta. Valoa oli kuitenkin sen verran, että lumeen syntyi kauniita varjoja. Jokeen kaatuneet puut houkuttelivat astumaan soiselle rannalle kuvaamaan jossa kenkä saattoi yllättäen humpsahtaa sulaan veteen.

Saimme kulkea koskemattomassa hangessa. Yksikään vaeltaja ei ollut liikkunut näillä poluilla lumen tulon jälkeen. Mieleen tuli laulu oravasta sammalpesässään, kaukana kavala maailma ja korona.

Porttijoen sillan alla joki virtasi vielä vapaana, muualla oli jo ohut jääpeite. Ainoastaan muutamat ruskeat puunrungot toivat väriä mustavalkoiseen maisemaan.

Sen verran monta kertaa on noita polkuja tullut kuljettua, että tietää mitä on tulossa. Kesällä pienen kosken alla pyöri vaahtolautta, olisiko pyörteilevä virta saanut aikaan jotain mielenkiintoista.

Toivomaani suurta pyörivää lauttaa ei ollut syntynyt, mutta kuitenkin joukko pieniä. Pakkasen jatkuessa niitä varmasti syntyy lisää, sillä virtaus on joessa kohtuullinen.

Timo näki Rajalammella kaksi vuotta sitten saukon, minä en. Lampi oli nyt sen verran vahvasti jäässä, että puikahtelu pintaan ei vikkelältä elukalta enää onnistunut. En siis nähnyt saukkoa nytkään.

Kartassa on Rajalammen kohdalla selviä puutteita. Polku kulkee pitkoksia pitkin puron yli. Pääosa Porttijoesta virtaa polun vieressä, mutta tässä rosvohodussakin on niin paljon vettä ja virtausta, että kova pakkanenkaan ei ole sitä kahlinnut. Puroa ei kartoissa näy.

Purossa olevien kivien päälle oli satanut hauskat lumihatut ja reunoille jäätynyt kauniit jääpitsit.

Rajalammen päässä on komea kelometsä. Laskeuduin suon reunaan sitä ja herkkiä heiniä kuvaanaan. Sain aikaan retken värikkäimmän kuvan, jossa kulottuneet keltaiset heinät ja männyn runkojen ruskea loistavat lunta ja tummaa metsää vasten.

Jos alkumatkan kuljimme koskemattomassa hangessa niin täällä kulkijoita oli ollut. Hirven sorkan jälkiä oli polulla tuon tuosta. Osa näytti niin tuoreilta, että hirvet olivat ehtineet poistua metsän siimekseen juuri ennen saapumistamme kohdalle.

Havahduin vieraisiin ääniin kesken kuvaamisen. Kaksi retkeilijää oli pysähtynyt ihmettelemään hommiani. Nyt ratkesi myös kalmobiilin arvoitus. Kaksikko oli käynyt Käärmesärkän polun päässä, mutta päättänytkin lähteä tietä kävellen Urpovaaraan. Sieltä retkeilijät olivat jatkaneet polkuja ensin Hiidenportille ja nyt Käärmesärkälle auton luo. He olivat yöpyneet laavuissa kaksi yötä.

Päivän kallistuessa iltaan alkoi taivaalle tulla hentoa väriä. Olimme kulkeneet sen verran hitaasti, että oli parasta kääntyä kohti mökkiä ja ilta-ateriaa.

Ilta sujui perinteisissä merkeissä. Timo lämmitti takan niin, että aamulla oli vielä kaksikymmentä astetta vaikka ulkona oli pakkasta kaksikymmentäviisi astetta. Ei tarvinnut illalla makuupussia kiinni laittaa.

Porttijoelta Yölammelle

Herätys pirahti kahdelta. Unta oli yritetty siepata kämpällä peräti puolentoista tunnin ajan, huonolla menestyksellä. Banaanit poskeen ja matkaan. Isosuolla oli usvaa kun sieltä Timon kanssa puolilta öin lähdimme.

Aloitimme aamuyön kuvaukset Porttijoelta läheltä Käärmesärkkää. Paikat ovat ennestään tutut, joten parhaat kuvauskohteet löytyivät helposti. Joen yllä oli usvaa kuten olimme toivoneet ja odottaneet. Auringon nousuun oli aikaa vielä runsaasti ja valo lempeän pehmeää. Suovillat kukoistivat joen rannalla ja usva pehmensi metsän lähes mystiseksi. Mitä muuta voisi enää aamulla ennen  puoli kolmea toivoa.

HEGP7644

Yö oli täysin tyyni. Vaeltelu Porttijoen rantoja pitkin kohti Rajalampea toi näkyviin yhä uusia toinen toistaan upeampia kuvauskohteita. Värit loistivat ennen auringonnousua, erityisesti varvikon ja puiden vihreä.

Joen pinnan heijastukset olivat täydellisiä, vain vesimittarit särkivät peilipinnan väreilyllään. Heräävä aamu antoi oman oranssin värinsä vedenpintaan.

HEGP7657

Aurinko oli juuri nousemassa ja usva näytti haihtuvan Porttijoen pinnalta. Lähdimme kohti Yölampea. Timo oli käynyt kuvaamassa siellä aikaisemmin ja arveli usvan säilyvän lammella pitempään kuin joella.

Kävelimme Mäntyjoen sillalta myötäpäivään Mäntyjärven kierrosta. Yölampi on harjun kainalossa ja usva oli tosiaan säilynyt sen pinnalla vaikka aurinko alkoi jo valaista lammen rantoja. Kello oli jo puoli neljä.

Täälläkin heijastukset näyttivät suorastaan luonnottoman täydellisiltä. Yön kylmä sininen säilyi varjopaikoissa, mutta auringon valaisemat rinteen puut värjäytyivät lämpimän oransseiksi.

HEGP7684-Edit

Jatkoimme patikointia Porttijoen sillalle. Mäntyjärven päässä oleva suo houkutteli Timon etsimään kihokkeja. Niitä löytyikin runsaasti kuvattavaksi. Itse jäin polulle kuvamaan järveen työntyvää usvaista niemen kärkeä.

Tunnelma oli kuulas, mistään ei kuulunut luontoon kuulumattomia ääniä. Se on toki ymmärrettävää sillä järkevät ihmiset olivat neljältä sikiunessa.

HEGP7697

Läksin hissukseen kävelemään autolle ajatuksenani päästä nukkumaan ennen illan kuvauksia. Timo jatkoi vielä kihokkikuvausta, joten en pitänyt kiirettä. Aurinko paistoi matalalta järven pintaa hipoen.

Puiden välistä siilautui valonsäteitä. Ne valaisivat järven pinnasta nousevan usvan muodostamaan kauniita verhoja.

HEGP7709

Yöllä herääminen ja kuvaamaan lähteminen ottaa lujille, mutta paljosta olisi taas jäänyt paitsi jos laiskuus olisi voittanut. Kortteet eivät kotipihan kukkapenkissä ole suosikkejani, mutta tuolla polunvarressa ne olivat vastavalossa kuin kultaisia sulkia.

Tässäkin kuvassa varjossa oleva metsä on vielä yön sininen ja etualan kortteet ja puut muodostavat hienon värikontrastin taustalle.

HEGP7704

Viideltä saimme aamun kuvausrupeaman päätökseen ja ajoimme majapaikkaamme Peurajärven rantaan. Huuhtdoin yön hiet pois järvessä, puhtaana oli mukava köllähtaa ansaitulle muutaman tunnin unelle.

Kymmeneltä olimme jo Peurajoen koskilla etsimässä uusia kuvauskohteita iltaa varten.

HEGP7751

Päivällä aikomuksenamme oli kiertää Mäntyjärven kiertoa vastapäivään Mäntyjärven eteläpäässä olevalle laavulle ja paistaa makkarat nuotiolla ja ottaa muutenkin leppoisasti rankan yön jälkeen.

Yllätys oli melkoinen kun lähestyimme laavua. Kauas kuului jo ääniä joita Timo luuli joutsenen joikailuksi. Ei ollut joutsenia vaan noin kymmenestä karavaanarikuormasta syntyviä hihkaisuja. Meno oli kuin rivieeralla, joten katsoimme parhaaksi kääntyä takaisin ja etsiä vanhoille tukkijätkille ei kun kameraveljille sopivaa syrjäistä ja rauhallista sijaa.

HEGP7724

Ensilumi Hiidenportilla

Peurajärven Luppo-kämppä on jo monilla yöpymisillä hyväksi havaittu. Mukava yllätys oli havaita, että koiran oksennuksen koristelema matto oli vaihdettu uuteen.

Saavuimme hyvissä ajoin aamupäivästä kämpälle. Perinteisen työnjaon mukaisesti Timo ryhtyi lämmityspuuhiin ja minä kahvinkeittoon. Ulkona oli kymmenkunta astetta pakkasta ja sisällä suunnilleen saman verran.

Kurikka on kuuluisa kropsustaan ja Juha Miedosta. Olen sitä mieltä, että näiden rinnalle olisi nostettava Tapanaisen kanelimunkki. Sitä herkullisempaa kahvinkylkiäistä saa hakea. Pohjanmaan reissulla olin ostanut kanelimunkkeja pakastimeen. Parempaa alkua kuin kahvi ja kanelimunkki ei kuvausreissun lähtölaukaukseksi ole.

Timo etsi meille oikoreitin Hiidenportin länsipuolella olevalle Palokankaan parkkipaikalle. Pieneksi arvelemamme tie osoittautui hyväkuntoiseksi ja auratuksi. Melkoinen yllätys oli törmätä hopeakaivokseen tien päässä. Näytti siltä, että tie päättyisi kaivoksen verkkoaitaan. Tie jatkui auraamattomana aidan viertä kohti Palolampea. Hirvimiehet olivat tehneet omat uransa lumeen jo ennen meitä.

Kävelimme Palokankaalta rotkolaaksoon suorinta reittiä. Lunta oli maassa muutama sentti. Eteneminen oli hidasta, sillä lumen peittämät kivet ja puun juuret olivat liukkaita ja maasto pelkkää ylä- ja alamäkeä.

HEGP4177-2

Varsinainen Hiidenportti on vaikeasti kuvattava. Rotkon reunalla kasvaa puita, joten kuvan saamiseksi on kaahittava jyrkänteen reunalle. Kesällä liikkuminen on helpompaa, kun tietää mitä on jalan alla. Nyt oli jokainen askel otettava varovasti, sillä jalan juuttuminen kivenkoloon ja siitä kaatuminen olisi luille kova paikka.

Valoisa aika oli todella lyhyt. Tätä korosti pilvinen sää. Niinpä päätimme lähteä hissukseen kohti Luppoa.

Rotkon pohjalla kasvavat paljaat koivut toivat mieleen japanilaiset puupiirrokset.

HEGP4196-2

Yö sujui perinteiseti (Kevään merkkejä Multisärkällä). Sääennusteissa oli luvattu yöksi lumisadetta ja sitä oli tosiaan saatu. Lunta oli tullut yli kymmenen senttiä ja lisää satoi.

Tarkoituksenamme oli ajaa Käärmesärkälle ja lähteä siitä kohti Rajalampea. Matka keskeytyi kuitenkin jo Mäntyjärvestä Peurajärveen laskevan Mäntyjoen sillalle kuvaussessioon.

Satava lumi oli lähes usvan kaltaista. Järven pintaan se oli synnyttänyt hienoja muotoja. Värimaailma oli niukka mutta kaunis. Ei kuitenkaan tehnyt mieli lähteä jäälle.

HEGP4232-2

HEGP4238

Aikaisemmilla retkilläni Hiidenportille olen kuvannut Käärmesärkän kupeella olevaa Syrjälammmia auringon noustessa ja laskiessa. Maisema oli silloin  punahehkuisesta siniviolettiin värjäytynyt.

Nytkin olimme liikkeellä aamusta, mutta kirkkaista väreistä ei ollut tietoakaan. Lähimetsän puiden vihreys on juuri ja juuri havaittavissa. Lammen takana oleva kuusikko on sen sijaan lumisateesta johtuen lähes sininen. Tuttu kelo pilkisti jään alta.

HEGP4258-2

Lunta oli satanut yön ja aamun aikana paljon. Huopakumisaappaat jalassa uskaltauduin myös Porttijoen soiselle rannalle. Joki oli paikoitellen jo jäässä tai ainakin loskan peittämä. Jäättömät kohdat heijastivat rannan puut ja jokeen sortuneen puuvanhuksen.

HEGP4282-Edit-2

Joen tummasta vedestä pilkisti kauniisti kellastuneet lehdet. Ne näyttävät tutuilta, mutta en saa kasvia edes tunnistusoppaan avulla selvitettyä.

Kuvaaminen oli haasteellista, sillä jalusta oli pakko upottaa liejuiseen joenpohjaan. Lieju ei ole tykkyä tavaraa joten kameran sortuminen jokeen oli enemmän kuin mahdollista.

HEGP4274

Rajalammen alla on pieni koski. Sen suvantoon oli muodostunut pitsimäinen kuvio.

HEGP4299

Jäin kuvaamaan puron pohjan kiviä, joiden päälle satanut lumi oli tehnyt hauskat myssyt. Timo jatkoi suoraan Rajalammelle ihailemaan majavan pesää.

Kykittyäni aikani puron pohjalla jatkoin itsekin matkaa. Näin jo kaukaa, että jotain mainittavaa oli Timon tähtäimessä. Sormi suun edessä varoitti huutelemasta selvitystä. Hiivin lähemmäs, mutta en nähnyt mitään. Olisiko lammella seilannut majava?

Kun tilanne oli ohi, selvisi, että saukko oli pomppinut ohuella jäällä Timon saapuessa lammen rantaan. Oli kuulemma sukeltanut ja noussut pintaan ihan pitkosten vierestä. Oli siinä Timolle tullut kiire säätöjä hakiessa ja laukaisinta painaessa. Itse näin vain loskassa olevan kurkistusaukon. No maisema oli kaunis ilman saukkoakin.

HEGP4307