Hiihtoretki Kolin Laitosaareen

Jäidentuloretkelläni Kolin Valkealammille pääsin ihailemaan kansallismaisemaa uudesta suunnasta kohti kaukana siintävää vaarajonoa. Päätin silloin että kunhan kunnon jäät tulevat niin lähden hiihtämään Laitosaareen. Kunnon pakkasista huolimatta jään päällä paksun lumikerroksen alla oli kuitenkin pitkään vettä.

Kävin taas testaamassa jäällä liikkumista Pyhäselällä ja näytti siltä, että nyt on sopiva hetki lähteä Pieliselle. Vaikka säällä ei retkeilyn kannalta olekaan ratkaisevaa merkitystä niin valokuvaamisen kannalta puolipilvinen sää on paras. Kävin edellisiltana läpi kaikki mahdolliset sääennusteiden tarjoajat. Norjan YR:ä lukuunottamatta kaikki lupasivat huippusäätä. Kahvit termokseen, lembasta reppuun ja auton nokka kohti Kolia.

Kontiolahden kirkonkylän kohdalla taivas oli täysin pilvetön. Romppalan risteyksen lähestyessä taivaanrannassa näkyi muutamia hentoja pilviä. Pysähdyin Koliportille ostamaan karjalanpiirakoita evääksi. Taivas näytti hyvältä, pilvilauttoja seilasi sinisellä taivaalla. Lähdin Kolin rantatietä kohti Kaunislahtea. Auton jätin parkkiin Mustalammen tienhaaraan ja lähdin liukulumikenkäilemään kohti Pelkosenrantaa. Taivas oli vetänyt pilveen. Mieleen nousi vanha Bond-biisi Ei aina käy niin kuin haaveillaan.

Ihailin hetken Pelkosenrannan vanhaa mökkiä ja lähdin sitten hiihtämään Kallioniemen viertä kohti Laitosaarta. Sen takana näkyi kolmen vaaran sinertävät kummut. Katsoin karttaa ja uskon niiden olevan Sutkanvaara, Käränkävaara ja Rintasenvaara.

Mantereen ja Laitosaaren välissä on pieni saari. Sen siluetista saattoi havaita ainakin muutamia komeita mäntyjä. Käänsin sukseni kohti niitä. Aurinko näkyi sekunnin ajan pilven läpi, mutta kameraa en ehtinyt kaivaa esille selässä raahaamastani repusta.

Mielialani nousi hetkessä, kun pääsin tutustumaan tarkemmin pikkusaaren puihin. Nämä Pielisen tuulissa kasvaneet vanhukset ylittivät kaikki odotukseni. Saattavat ylittää komeudellaan jopa Sallan Aihkipetsin komistukset. Miten voikin puu saada noin upeita muotoja ja ilmeikkään kaarnan. Saaren komea louhikko täydensi vaikutelman.

Vaikka sään haltija ei aurinkoa lupauksista huolimatta tarjonnut niin pilvien läpi siilautuva valo oli juuri sopivaa näiden puiden kuvaamiseen.

Aamulla oli ollut pakkasta lähes kolmekymmentä astetta. Laitosaareen hiihtäessäni sitä oli enää vajaa kymmenen. Tuuli oli melko voimakas ja kävi selän takaa, joten hiihto sujui varsin joutuisasti. Ajatuksenani oli ollut hiihtää lahden tyvessä olevalle nuotipaikalle ja sytyttää pienet kynsitulet. Muutin kuitenkin suunnitelmia sillä etelätuuli osuisi taukopaikalle.

Näin jo kaukaa, että Laitosaaren päässä oli rakennuksia. En ollut niitä kartasta huomannut. Kiersin niemen taakse tuulensuojaan. Vanhempi mökki muistutti kovasti Pelkosenniemen mökkiä. Rappujen yläpuolelle oli aikoja sitten naulattu hirvensarvet toivottamaan tulijat tervetulleiksi. Vaikka mökki ei ole enää menneiden aikojen loistossa, on siinä jotain erityistä. Rakentamisessa on nähty vaivaa.

Ja millainen näkymä mökin portailta on! Kelpasi siinä kahvit juoda ja lembasta nauttia.

Aurinko oli laskemassa, eikä suurta värien ilotulitusta olisi odotettavissa. Läksin hiihtämään hissukseen vastatuuleen kohti Pärnälahtea. Kuvailin Kallioniemen rannan puita ja kiviä. Aina välillä vilkaisin Kolin vaarojen suuntaan josko sittenkin aurinko valaisisi edes hetken rinteitä. Ei valaissut.

Taivas värjäytyi hetkeksi pastellisävyihin auringon laskettua vaarojen taa. Vaikka reppu painoi hartioita oli mieli kuitenkin kevyt. Löysin ne komeat männyt ja sen arvoituksellisen mökin Laitosaaresta.

Valoa oli vielä sen verran, että valitsin reitin kotiin niin, että voisin katsastaa Herajoen sillalta näkyvän komean kosken. Tiellä oli juuri sen verran tilaa, että sain parkkeerattua auton niin että se ei tukkisi tietä. Pystytin jalustan keskelle kapeaa siltaa ja aloin kuvata. Kuului auton ääntä. Kolme autoa ajoi ohitseni kävelyvauhtia. Viimeinen pysähtyi kohdalleni. Ajattelin saavani kuulla kunniani tien sulkemisesta, mutta kuski kysyikin Ootko Saaren Heikki?

Tämän tapahtuman seurauksena pääsin vierailemaan entisen oppilaani kotiin. Kahvin ja herkullisen fetapiirakan lisäksi sain paljon tietoa alueen historiasta. Laitosaaren mökki ja Pelkosenniemen mökki ovat saman perikunnan omistuksessa tai ovat ainakin olleet. On siinä osattu mökit laittaa Suomen komeimpien maisemien äärelle.

Kahvittelun ohessa sain kuulla, että Herajoen koskessa on koskikaroja. Kotona kuvia käsitellessäni havaitsin, että yksi sellainen oli päässyt myös yllä olevaan kuvaan. Sen löytämiseen tarvitaan tosin kolmesataakertainen suurennus. Hyvä reissu päättyi siis lintukuvaamiseen.