Iltaretkellä Petkeljärven Korkeasärkällä

Kevät on heleimmillään. Tarkoituksenani oli kuvata juuri lehteen puhjenneita koivuja Petkeljärven kansallispuiston erämaisissa maisemissa. Sää oli retkipäivänäni täysin pilvetön, joten lähdin matkaan vasta illan kähmässä.

Petraniemen parkkipaikalla tapasin laulavan lintukoiran sekä pari muuta koiraa. Olivat lähdössä emäntänsä kanssa Kuikan kierrokselle. Palokärjen päräytys toivotti meidät tervetulleeksi polulle.

Kokkolahden vedenpinta oli peilityyni, kun laskeuduin polulta rantaan. Ympäröivät harjut estivät suoran auringonpaisteen pääsyn, joten pystyin kuvaamaan vastapäisen metsän heijastuksia.

Olen usein pysähtynyt kuvaamaan Kuikan polun ja Korkeasärkän polun risteyksessä olevaa pientä suolampea. Tällä kertaa valo osui sopivasti rannan pieniin mäntyihin jättäen taustan metsän varjoon.

Noustessani suolta polulle tapasin kaksi naisihmistä. Hekin olivat lähdössä Kuikan kierrokselle. Eivät kysyneet, olinko kuvaamassa lintuja vaan mitä nähtävää lähiseudulta löytyy. Neuvoin heitä vierailemaan Möhkössä ja tutustumaan sen upeaan museoalueeseen. Vaikka itse museo olisi kiinni, niin nähtävää riittää ilman sisätiloihin pääsyäkin. Erityisesti luontopolku ja sen varrella oleva uimahuone ovat mielenkiintoisia kohteita. Tämä olikin illan viimeinen kohtaaminen ihmisten kanssa. Sain kulkea yöhön asti omassa seurassani.

Korkeasärkän polun alkupäässä on tikkojen loppuun kaluama kelo. Asialla ovat olleet ainakin palokärki ja koloista pilkistävistä kävyistä päätellen myös käpytikka. Alkumatkan palokärkeä lukuunottamatta en havainnut siivekkäitä lennossa.

Valkiajärvestä Kaitajärveen on ilmeisesti joskus kaivettu Korkeasärkän läpi pieni kanava lyhentämään soutumatkaa järvien välillä. Nykyinen silta estää kulkemisen ainakin soutuveneellä.

Myöhäisen iltapäivän aurinko ja loiva aallokko saivat aikaan kanavan pintaan hieman kubistisen, lähes hätkähdyttävän näyn.

Mitä pitemmälle Korkeasärkkää kuljin sitä paremmaksi illan valo muuttui. Päässäni soi laulu Karjalan kunnailla, eikä ihme, sillä Karjalan koivikot tuuhettuivat silmissä.

Paikkapaikoin mieleen nousi myös kodin kirjahyllystä löytyvä Kalevala vuodelta 1922 ja sen komea Akseli Gallen-Kallelan kuvitus.

Kävin pyörähtämässä Korkeasärkän päässä. Paluumatkalla polun vieressä olevat juoksuhaudat ovat kuin arpi maisemassa. On tuskallista ajatella, että turvalliseksi uskomassani Euroopassa on käynnissä raaka hyökkäyssota. Sellaista ei kaiken järjen mukaan pitänyt enää tapahtua.

Mietin myös sitä, että jatkosodan päättymisestä oli alle kymmenen vuotta kun synnyin. Sodasta ei kotonani puhuttu, mutta jotenkin varuillaan aikuiset kuitenkin olivat.

Olin kulkenut ja kuvannut niin innoissani, että eväät olivat vielä koskemattomina repussa. Nälkä olikin melkoinen kun pysähdyin evästauolle. Lähtiessäni mietin ovatko eväät laisinkaan tarpeen, kun en ollut aikeissa olla retkellä yöhön saakka. Jos jotain opin, niin sen että ilman eväitä on turha lähteä vähänkään pidemmälle kävelyretkelle.

Evästelyn aikana aurinko laski osittain metsän taa ja vain lahden takana olevat puut kylpivät valossa. Pieni valoläikkä tuli myös rinteeseen lähelle taukopaikkaani.

Korkeasärkkä on nimensä veroinen. Järviä toisistaan erottavan harjun laki on paikoin varmaan yli kymmenen metriä veden pintaa korkeammalla. Sen reunat ovat todella jyrkät. Sen huomaa joka kerta kun kiipeää raskaan kameralaukun kanssa ylös polulle rannasta. Kulkemista vastustaa paikoin myös komea louhikko.

Tavoite kuvata juuri lehteen puhjenneita koivuja täyttyi moneen kertaan. Pysähdyin kuvaamaan niitä viimeisen kerran pimeyden jo uhatessa. Taustaksi sain tyynen Kokkolahden vedenpinnan.

Retken päätti mystinen näkymä Kokkolahdelle. Keloontuneet puut lahden vastarannalla loistivat pimenevässä yössä.

Petkeljärven Kuikankierros

Aamulla ripsehti kevyesti lunta. Autossa on alla tuliterät talvirenkaat, joten ajo Petkeljärvelle sujui ilman turhaa jännitystä. Perillä sää oli harmaa mutta ei sentään sateinen.

Läksin kiertämään Kuikankierrosta myötäpäivään. Näkymä opastuskeskuksen rantasaunan takaa Kokkolahteen lupaili hyvää, sillä järvenrannan heinät loistivat kirkkaan keltaisina ja oransseina. Vaikka ruska oli ohi puiden osalta, maaruska korvasi sen.

Viimeisestä Kuikankierroksestani on jo muutama vuosi, mutta reitti on tuttu. Muistan polun varrelta useita puita joita olen kuvannut eri vuodenaikoina. Rannassa kasvava luonteikas koivu oli pudottanut viimeisen lehtensäkin, mutta nyt rungon erikoisuus näkyi sitäkin paremmin.

Pimeän tuloon oli noin neljä tuntia ja Kuikankierroksen pituus on 6,5 kilometriä. Olen usein poikennut aluksi Korkeasärkälle ihailemaan komeita harjumaisemia, mutta nyt aikaa ei ollut kuin pieneen puikahdukseen polun alkupäähän.

Suojainen Kokkolahti oli peilityyni, vaikka sää oli varsin tuulinen. Rannan harmaat kelot heijastuivat kauniisti veden pinnasta.

Kokkolahden jälkeen polku jatkuu Savulammen ja Syväjärven välisellä harjulla Tuomipuroa kohti. Sain ensimmäiseen kilometriin kulumaan tunnin, joten koko valoisa aika oli käytettävä kulkemiseen. Muutama retkeilijä hölkkäsi ohitseni, eivät pysähtyneet juttelemaan.

Korkeasärkän ja Kuikankierroksen risteyksen kohdalla oleva pieni suo oli uskomattoman voimakkaan värinen. Pilvisestä säästä johtuen valoa oli niukasti ja ilman suuri kosteus vain lisäsi värien syvyyttä.

Petkeljärven vesi oli alhaalla. Rannoille oli paljastunut komeita hietikkoja. Korkeamman veden vallitessa märkänä olevat lahukat olivat nyt kuivina. En ole koskaan tavannut yhtä komeita ”punkkariruovikoita”. Olisikohan tuuli painanut kaikki korret samansuuntaisiksi.

Vaikka tuttu onkin, Kuikankierros yllätti monipuolisuudellaan. Järvimaisemia riittää pitkin matkaa, parhaimmillaan molemmin puolin polkua. Reitti kulkee pääosin pitkin jyrkkäreunaisia harjuja, mutta välillä sukelletaan suon pitkospuille. Metsä vaihtelee ikimetsästä nuoreen. Vanhojen petäjien kyljissä näkyy palokoroja, joten jossain vaiheessa täälläkin on metsä palanut.

Ruunulammen kohdalla polku risteää Taitajan taival -reitin kanssa. Kuikankierros jatkuu suoraan kohti Pientä Joutenjärveä. Joutenjärven rannalla aikaa vastustaa muutama ikivanha kelo. Niiden kyljet hohtavat vuoroin hopeisina ja vuoroin kellanruskeina. Tuuli ja vesi ovat kuluttaneet pehmeän puuaineksen ja kova harmaa osa muodostaa monimutkaisia ornamentteja.

Polku puikahtaa korven kätköstä Mustalammen suolle. Jostain syystä vaiverot olivat Petkeljärvellä selvästi punaisempia kuin muutama viikko sitten Patvinsuolla. Mustalammen ympärillä metsänpohja ja suo näytti olevan liekeissä.

Oli mukava havaita, että pitkospuut on hiljattain uusittu ja todella hyvässä kunnossa. Näin viime kesänä ensimmäistä kertaa, että pitkokset on kiinnitetty alalankkuihin järeillä nauloilla eikä puutapeilla. Silloin epäilin ratkaisun järkevyyttä, mutta naulat näyttävät pysyvän, ainakin vuoden ajan.

Pidin evästauon Kuikkalammen rannalla. Kuikkia en nähnyt, mutta parinkymmenen joutsenen aura suoritti ohilennon äänekkäästi toitottaen. Mikäs oli eväitä syödessä.

Polku kulkee Kuikkalammella komeassa hongikossa. Tunnelma on kuin japanilaisessa puutarhassa, sammalet ja jäkälät muodostavat upean maton puiden ympärille. Missään ei näy hakkuiden jälkiä eikä näkymiä peittävää pusikkoa.

Kierroksen komeimmat harjut ovat Kuikkalammen ja Petkeljärven välissä. Maisemat muistuttavat Korkeasärkän maisemia, mutta polku ja metsä ovat vähemmän kulkijoiden kuluttamia. Näillä harjuilla kulkiessa ei voi kuin ihmetellä, miten ne ovat säilyneet niin teräväreunaisina jääkaudesta lähtien eli yli kymmenentuhatta vuotta.

Sain Facebookissa vinkin että luontopolun parhaat palat eivät olekaan varsinaisen polun varrella, vaan Hirvenleukoja seuraillen telttailualueen taakse jatkuvan polun ympäristössä. Yllätyin näkemästäni. Järven ranta oli täynnä selvästi näkyviä viime sotien linnoitteita. Niitä on kaivettu talvisodan loppuvaiheissa ja jatkosodan aikana. Varsinaisia taisteluita ei kansallispuiston alueella käyty mutta kovia yhteenottoja oli läheisellä Oinassalmella.

Paha olisi vainolaisen ollut tulla näihin linnoitteisiin, sillä ylitettävänä olisi ollut Petkeljärvi ja lähes pystysuoraan nouseva harjurinne.

Myös maisemat tuon vaihtoehtoreitin varrella palkitsevat. Hirvenleukojen saaret ja veden toisella puolella olevat luhdat ovat näkemisen arvoisia puhumattakaan metsän ja rannan mahtavista hongista.