Tein neljä vuotta sitten retken Joensuun edustalla oleville saarille joita kutsutaan yhteisellä nimellä Sortavalan saariksi. Selitystä nimelle en ole löytänyt. Kartassa tosin ainoastaan suurin on nimeltään Sortavalansaari sen ympärillä ovat Kalliosaari, Lammassaari, Iso ja Pieni Selkäsaari sekä Heinäsaari.
Kirjoitin silloin blogiini Kalliosaaresta (Pyhäselän saaret 20.4.2018):
Itse saaresta löytyi upeita puuvanhuksia. Osa jo kaatuneita ja osa vielä uljaasti pystyssä. Noissa puissa on luonnetta, jota istutusmetsän ryhdikkäissä puupelloissa ei voi syntyä.
Päätin palata myöhemmin kuvailemaan lisää tätä luonnonaarretta, mutta käymättä jäi. Hyvällä tuurilla sinne vielä uskaltaisi hiihtää, mutta aina ei ole hyvä tuuri. Yli kymmenkiloinen kamerareppu selässä avantoon putoaminen olisi lopullista. Onneksi talvi alkaa taas noin puolen vuoden päästä.
Kului neljä vuotta ennenkuin toteutin aikomukseni retkestä Sortavalan saarille. Vuosina 2019 ja 2020 ei Pyhäselän jäällä ollut juurikaan lunta joten suksiminen saariin jäi väliin. Viime talvena jään päällä lumen alla oli vettä, joten en silloinkaan yrittänyt. Syynä voi tosin olla myös laiskuus tai retkien suuntautuminen muihin kohteisiin.
Lähdin jäälle Koivuniemen rannasta. Aurinko paistoi kirkkaasti lähes pilvettömältä taivaalta. Hiihdin ensin Kalliosaaren rantaan. Kauniista säästä huolimatta ei jäällä ollut rannan konelatua lukuun ottamatta muita hiihtäjiä.
Pysähdyin ihailemaan rannan ruovikkoa. Edessä olevat järviruo’ot olivat Kalliosaaren varjossa, taaemmat loistivat kullankeltaisina ja takana näkyvä Sortavalansaaren ranta oli varjossa. Pitkä polttoväli tekee kuvasta mukavasti kerroksellisen, ainoastaan edessä olevat kohteet ovat tarkkoja.
Kiersin Kalliosaaren aurinkoiselle puolelle jossa tuntui jo selvästi aavistus keväästä. Jäljistä päätellen joku muukin oli käynyt hiihtämässä saaren sisäosissa. Latu tuntui suuntautuvan samoihin paikkoihin, joihin olin itse menossa.
Kalliosaaren rannan komeat tervalepät tuovat mieleeni Porkkalanniemen rantametsät. Siellä on leppien lisäksi tammia, mutta tuulen tuiverrus muokkaa rannan puut samalla tavoin omaleimaisen näköisiksi.
Rannan kivikoissa kasvaa harvinainen punalatva, itse en kesäaikaan ole paikalla käynyt.
Oli aika lähteä tervehtimään Ison Selkäsaaren puuvanhuksia. Siellä ne seisoivat yhä sitkeästi leppeässä iltapäivän valossa. Täälläkin näkyi hiihtäjän jälkiä, oli kiertänyt ihailemassa samoja puita kuin minä. Kyseessä on melko varmasti joko valokuvaaja tai vanhoihin puihin ihastunut luonnonystävä.
Jokainen saaren ikikoivuista ansaitsisi tulla esitellyksi mutta saakoot kukin vuoronsa tulevissa jutuissani. Jos se on puista kiinni, niin niitä tulee vielä useita. Olisi mielenkiintoista nähdä kesäinen saari, mutta se vaatisi venekyydin. Venturista Isoon Selkäsaareen on liian pitkä matka soutuveneellä.
Aika riensi joutuisasti ja aurinko lähestyi taivaanrantaa. Näytti siltä kuin taivaskin olisi ottanut kantaa maailman tilanteeseen. Auringonlaskun keltaiseksi värjäämät pilvet vasten sinitaivasta tukivat nekin Ukrainaa sen taistelussa.
Auringon viimeisten säteiden valaistessa hiihdin Pieneen Selkäsaareen. Taivaalta kuului kirkkaita kilahdyksia, kuin vaskikellon helähdyksiä. Kevät on tulossa, sitä todisti taidokkaasti toistensa ympäri kieppuva korppipariskunta. Korppi on paitsi viisas myös monipuolisen ääntelyn taitava lintu.
Sain vielä ihailla kultaisia järviruokoja illan sinivioletiksi värjäämää hankea vasten.
Maisemakuvia Pohjois-Karjalasta ja vähän muualtakin 