Mielenmaisemani vuonna 2023

Vuosi sitten kirjoitin:

Täysjärkisyydestäni en tiedä, mutta maailma tuntuu ainakin menneen yhä hullummaksi vuonna 2022. Korona on onneksi muuttunut vaarattomammaksi. Ukrainaan kohdistunut järjetön hyökkäys on sen sijaan osoittanut, että ihmiskunnan typeryys on ehtymätön luonnonvara.

Vuoden 2023 aikana mikään ei tunnu muuttuneen, ainakaan parempaan suuntaan. Sota Ukrainassa jatkuu ja toinen sota on alkanut Gazassa. Koronaan sairastutaan entiseen tapaan. Toivon että tulevaisuus tuo mukanaan muutoksen parempaan.

Valitsin taas vuoden jokaiselta kuukaudelta kuvan johon liittyy jotain mieleenpainunutta, joko näkymän, valaistuksen tai tuntemuksen takia.

Tammikuu

Kalmoniemi 21.1. klo. 17.02.

Kalmoniemi on yksi rakkaimmista kuvauskohteistani. Sen komeat ikihongat ja rantakalliot ovat upea yhdistelmä. Tällä kertaa olin paikalla valokuvaamassa Joensuun kameraraseuralaisten lauantaikävelyllä. Ajankohdan olimme valinneet sellaiseksi, että se mahdollisti sekä iltapäivän että illan valojen kuvaamisen.

Illan pimennyttyä oli mukava kokeilla valomaalausta tuttuihin kohteisiin. Lauantaikävelyiden ideana on nauttia yhdessä luonnosta ja jutella valokuvaamisesta. Toki myös nuotiolla istuminen kuuluu asiaan.

Helmikuu

Töölönlahden puisto 25.2. klo. 17.14.

Kävin katsomassa Kirsi MacKenzien näyttelyn Helsingin Pikku Finlandiassa. Kuvat olivat upeita ja niiden innoittamana läksin kävelemään pitkin Töölönlahden rantaa kiertävää kävelytietä. Ihastelin puiston komeita puita. Aina ei tarvitse mennä kauas kaupungista, että voi päästä luontoon.

Näin jo kaukaa ohuessa hangessa kirmaavien poikien lähestyvän. Jäin odottamaan että he tulisivat lähemmäs ja vielä kuvan kannalta sopiviin paikkoihin. Päivä oli harmaa, mutta poikien värikkäät vaatteet piristivät muuten väritöntä maisemaa. Kotona havaitsin kuvassa olevan liike-epätarkkuuden. Toisaalta juuri tuollaisena koin hetken jolloin painoin kameran laukaisinta.

Maaliskuu

Kuhasalo 13.3. klo. 13.55.

Kuhasalo Joensuun kaupungin kupeessa on säilynyt kuin ihmeen kautta lähes koskemattomana. Osaa alueesta voi pitää lähes ikimetsänä. Sinne on hyvä lähteä tuulettumaan. Vaikka kunnostettuja polkuja tramppaa monenlaista kulkijaa, saa metsän siimeksessä yleensä liikkua yksin.

Tuona maaliskuisena päivänä tuntui olevan jo aavistus keväästä ilmassa. Lumikengät jalassa oli helppo poiketa keskelle vanhaa metsää. Aurinko valaisi puiden latvoja muun metsän jäädessä varjoon. Tuli hyvin kansallisromanttinen tunne jonka halusin vangita kuvaan.

Huhtikuu

Venturi 28.4.. klo. 18.43.

Venturissa sijaitsevan kesämökkimme rantaa en kyllästy koskaan kuvaamaan. Vaikka se on tuttuakin tutumpi, löytyy aina jotain mielenkiintoista. Pihamaa on keväällä täynnä sini- ja valkovuokkoja. Sen jälkeen kotkansiivet nousevat peittämään ne tiheään vihreyteensä.

Pienen lahukan takana oleva niemi näyttää aina erilaiselta sen mukaan mistä suunnasta aurinko paistaa. Kuvaushetkellä valo tuli suoraa sivulta. Edellisen kesän ruovikko loisti kultaisena takana varjossa olevaa rantaa vasten. Taustakaan ei ollut tasaisen valoton vaan puiden välistä pilkotti vielä illan valossa kylpevät koivut.

Toukokuu

Patvinsuo 29.5. klo.17.29.

Toukokuisella retkellä Patvinsuolle voi ihailla kevään edistymistä. Joutsenia ja hanhia näkee Teretin lintutornista melko varmasti joka vuosi, mutta esimerkiksi suokukkoja harvemmin. Muistan miten ensimmäisillä keväretkillä kolmisenkymmentä vuotta sitten niitä näki tornista kerralla kymmeniä.

Retken tunnelmia kuvasin toukokuussa näin: Pysähdyin kuvaamaan valon ja varjon vaihtelua suolla. Takana näkyvä Pieni-Suihko kylpi keväisen vihreänä valossa ja edessä oleva suosaari oli vielä varjossa. Piti kiirettä että sain tuon tilanteen kuvattua. Siinä hötäkässä astuin pitkokselta märkään ja upottavaan suohon. Onneksi jalassa oli ne pitkävartiset ja hyvin hoidetut vaelluskengät.

Kesäkuu

Noitatunturi 10.6. klo. 13.26.

Nousu Noitatunturille oli hikinen ja vaativa. Polku hävisi paikoin rakkakivikkoon, jota tuntui jatkuvan jyrkkänä silmänkantamattomiin. Tuolloin ajattelin, että tästä reitti ei enää hankalammaksi voi muuttua. Syksyllä Pyhä-Nattasella kohtasin vielä Noitatunturinkin rakan voittajan. Tosin siellä vaikeuskerrointa lisäsi juuri satanut lumi. Kuvakertomuksen avauskuva on tuolta retkeltä.

Heinäkuu

Venturi 31.7. klo. 19.43.

Olin menossa hakemaan koivunoksia saunaan kun näin poikkeksellisen komean valoilmiön tiellä. Vettä oli satanut roimasti koko päivän, mutta muutama hetki aiemmin aurinko oli alkanut paistaa pilvien välistä. Lämpö nosti paksun höyrypilven märästä maasta ja koska ilma oli tyyni, jäi usva paikoilleen. Naapuri oli harventanut rannan puita kesän aikana, joten aurinko pääsi valaisemaan tietä tuolta pieneltä alalta.

Kameraa ei tietenkään ollut mukana joten jouduin juoksemaan mökille sitä ja jalustaa hakemaan. Koko ajan sai pelätä että aurinko menisi pilveen. Ehdin ottaa muutaman kuvan sekä vaakana että pystynä. Tähän valitsin kuvan jossa etualan vesilammikossa näkyy heijastuma metsästä.

Elokuu

Koverojärven aarniometsä 19.8. klo.16.33

Juttuuni Koverojärven metsästä kirjoitin: Vuonna 2004 ilmestyi Pohjois-Karjalan vaellusreittiopas. Sen innoittamana olen kierrellyt ympäri maakuntaa. Ensimmäisten kohteiden joukkoon kuului Koverojärven aarniometsä. Reissusta jäi niin upeat muistot, että päätin lähteä katsomaan onko kaksikymmentä vuotta vanhoihin muistijälkiin luottamista.

Selvisin perille vaikka kohteelle neuvovat tienviitat oli käännetty järjestelmällisesti väärään suuntaan. Aarniometsä on yksi komeimmista joissa olen koskaan käynyt. Puut ovat ikivanhoja ja lahopuuta ja liekoja on runsaasti. Valo pääsi tunkeutumaan tiheään metsään vain pieniin laikkuihin. Kosteasta maasta nouseva hento usva täydensi näkymät.

Syyskuu

Luttojoki 19.9. klo. 15.10

Olin edellisen kerran retkeillyt Luttojoen seuduilla yli neljäkymmentä vuotta sitten. Lähdimme samalta kohdalta Raja-Joosepin paikkeilta liikkeelle nytkin, mutta seurailimme tällä kertaa Luttojoen pohjoisrantaa. Polku kulkee aluksi komealla harjulla. Sateisesta syksystä johtuen jouduimme muuttamaan suunnitelmiamme Hirvasjänkältä laskevan puron kohdalla. Siinä oli niin runsaasti vettä, että ylitys tuntui mahdottomalta raskaan kamerarepun kanssa.

Puro osoittautui upeaksi kuvauskohteeksi. Pieni sade korosti luonnon värejä ja kaatuneet kelot loivat erämaisen tunnelman.

Lokakuu

Repokallio 29.10. klo. 13.36.

Olin kävelemässä kotiani lähellä olevalla Repokalliolla harmaana lokakuun päivänä. Tunnelma oli alakuloinen, joten kuvistanikin tuli sellaisia. Minulla on muutamia vakiopaikkoja, joihin usein pysähdyn kuvaamaan. Yksi niistä on tämä metsään johtava pieni polku. Maa oli ruskeiden lehtien peitossa ja sinne tänne osui pieniä valonpilkahduksia. Polun päässä näkyi valoa, toivo paremmasta.

Marraskuu

Soikkelin ikimetsä 9.11. 14.42.

Kävin Soikkelin ikimetsässä ensilumenkävelyllä. Lunta oli vasta nimeksi, ja oli helppo poiketa poluilta metsän siimekseen. Nautin metsän hiljaisuudesta ja vanhojen puiden luomasta tunnelmasta.

Olin jo palaamassa autolle, kun havaitsin syvemmällä metsässä komean puuryhmän jonka juurelle pääsi jostain valoa. Siirtelin jalustalla olevaa kameraani useita kertoja, usein vain muutamia senttejä, löytääkseni oikean kuvakulman.

Joulukuu

Kuhasalo 4.12. klo. 14.07

Ihmisen muisti on toki lyhyt, mutta en muista yhtä runsaslumista joulunaikaa kuin nyt on. Lumitöitä on saanut tehdä päivittäin ja monesti useasti päivässä. Joulukuun alku oli kuitenkin vielä vähäluminen ja pakkaset paukkuivat. Isotkin järvet jäätyivät heti kuun alussa ja tarjosivat luistelijoille ja pilkkijille hyvät olosuhteet.

Kävin muutamia kertoja Kuhasalossa kuvaamassa, mutta en uskaltautunut jäälle. Sitten näin koiranulkoiluttajia kaukana järven selällä ja läksin varovasti kohti lähelle rantaa muodostuneelle jääröykkiölle. Aurinko paistoi lähes horisontista ja ilmassa oli kovasta pakkasesta johtuvaa utua.