Kalmoniemen taikatalvi

Helmikuun alku on ollut kuin muistuma lapsuuden talvista. Lunta on puoli metriä ja pakkasta pyöreästi kaksikymmentä astetta. Kruununa luonnon kauneudelle puut ovat saaneet huurrekerroksen. Kauppareissulla näin, miten tuulenpuuska sai puista putoamaan kultasadetta. Yritin kuvata sitä aina taskussani kulkevalla pikkukameralla. Kuvista tuli kohtuullisia, mutta metsässä tai rannalla saisi varmasti parempia. Lähdin kodin lähelle Kalmoniemeen.

Kalmoniemen parkkipaikka oli täynnä autoja vaikka aurinko ei paistanut ja pakkastakin oli parikymmentä astetta. Suuri osa oli ilmeisesti pilkkimässä, sillä niemessä ei ollut muita kulkijoita eikä edes tuttuja valokuvaajia. Pysähdyin heti polun alkupäässä ihailemaan kuuran komistamaa metsänreunaa. Koivut loistivat hopeaisina vasten takana näkyvää kuusimetsää.

Voisi ajatella, että Kalmoniemi on kaikkensa antanut, kun sitä jo vuosia olen kuvannut. Kerrasta toiseen löydän kuitenkin uusia näkökulmia. Nyt mäntyjen väri oli uskomaton. Neulasten tumma vihreä kuulsi valkoisen huurrekerroksen alta. Aurinko oli ohuen pilvikerroksen takana antaen mähtyjen runkoon muotoilevaa valoa ja hankeen hentoja varjoja. Sää oli siis paras mahdollinen valokuvaamiseen. Sitä tuulta ei tosin ollut, eikä siis myöskään kultasadetta, mutta se ei haitannut.

Kalmoniemi ei ole helppo paikka maisemakuvaukseen. Keskelle komeinta honkakeskittymää rakennettiin muutama vuosi sitten Kalmonkatista, kookas kota. Varsin komea ilmestys ja suosittu retkikohde. Päiväkotiryhmät ja opiskelijat tuntuvat olevan säännöllisiä majan vuokraajia. Kun yrittää kuvata rannan honkia, tulee kuvaan mukaan ainakin Kalmonkatiskan nurkka.

Kuvaaminen kohti järvenselkää ei yleensä onnistu, sillä nykyisten kameroiden huippukennotkaan eivät pysty toistamaan rannan ja lumisen järven suurta valaistuseroa. Nyt valaistus oli juuri oikea sillä aurinko antoi sopivasti loivaa valoa sekä järvelle että puihin. Kuvaaminen kohti puiden latvuksiakin onnistui ilman ongelmia.

Jokainen vähänkin tosissaan valokuvausta harrastava on saanut ohjeita hyvän kuvan kriteereiksi. Sommitteluun on olemassa jos jonkilaisia sääntöjä, kuten kultaisen leikkauksen ja yhden kolmasosan säännöt. Toisaalta sanotaan, että kuvatessa ei tulisi valita sitä, mitä kuvaan tulee vaan sitä mitä siihen ei tule. Mitä yksinkertaisempi kuva, sitä enemmän peukkuja. Kuitenkin valo tekee valokuvan.

On hyvä tietää, että sääntöjä on olemassa mutta olen taipuvainen noudattamaan edesmenneen jazzsaksofonisti John Coltranen ohjetta: On tunnettava säännöt, että voi rikkoa niitä. Kuvaamisen tarkoitus on saada itselle hyvä olo ja silloin voi toimia sen mukaisesti ilman sääntöjen kahleita.

Vaikka Kalmoniemi on pinta-alaltaan pieni, niin maisemat vaihtelevat synkästä metsästä ruovikkoihin ja järven selällä kelluviin pieniin saariin. Metsät ovat kaoottisia kuvattavia, joissa mitkään säännöt eivät päde. Rannalla voi yrittää ottaa niitä yksinkertaisia kuvia, joissa ei ole mitään ylimääräistä.

Lähdin kotiin poikkeuksellisesti kaupungin puolella olevaa polkua pitkin. Metsä oli täysin varjossa. Tunsin astuvani Rudolf Koivun satukirjan sisään. Lumihanki oli koskematon ja kuusten oksat paksun huurteen peittämät kuin satukirjan kuvittajan jäljiltä. Odotin koko ajan, milloin satukirjan pitkäkorvapupu tulisi esiin pienen kuusen takaa. Tunsin liikkuvani taikatalvessa.

Satumainen tunnelma jatkui kulkiessani polkua eteenpäin. Kun katson tietokoneen ruudulta tuolloin ottamaani kuvaa niin se näyttää enemmän lyijykynäpiirrokselta kuin valokuvalta. Mitään erikoistehosteita en käyttänyt enkä myöskään muuntanut sitä mustavalkoiseksi. Luonnossa ei ollut värejä mutta sitäkin enemmän tunnelmaa.

Kesällä polun varressa laiduntaa lauma lampaita. Niitä varten osa vanhasta haavikosta ja koivikosta kaadettiin muutama vuosi sitten. Aurinko valaisi aukon takana olevien huurteisten koivujen latvat. Sinistä taivasta vasten ne näyttivät hyvin suomalaisilta.

Kuhasalon ja Kalmoniemen kävijämäärät ovat räjähtäneet Ylisoutajan sillan rakentamisen myötä. Luvattomia nuotiopaikkoja on ilmestynyt rannoille ja polkujen määrä metsässä on lisääntynyt. Ajattelemattomat retkeilijät ovat repineet tuohta elävistä koivuista ja niitä on kaadettu myös nuotiopuiksi.

Luin paikallisesta lehdestä, että Joensuun kaupunki ryhtyy parantamaan Kuhasalon palveluvarustusta. Luvassa on uusia tulentekopaikkoja. Kuhasaloa kiertävä polku rakennetaan myös liikuntaesteisille sopivaksi. Tältä polulta tehdään pisto Kalmoniemen kärkeen. Toivotaan, että Kalmoniemen komeat hongat saavat kuitenkin jatkaa rauhassa eloaan.