Kevään merkkejä Petkeljärvellä

Taivas oli aamulla pilvessä vaikka vielä illalla säätiedot lupailivat puolipilvistä. Ajaessani kohti Petkeljärven kansallispuistoa tuumailin, että eipä ainakaan tarvitsisi katua laiskuutta, jos sää yllättäen muuttuisi paremmaksi. Hiukan tosin huolestutti kestäisikö hanki kulkijaa, sillä jo aamulla lämpötila oli viisi plusastetta.

Aurinko pilkahti hetkellisesti kun ohitin Jerusalemin tienhaaran. Petkeljärvelle vievä pikkutie oli loskan peitossa illalla sataneen lumen ansiosta. Tiellä ei ollut jälkiä, joten saisin ainakin aluksi kulkea omassa rauhassani.

Panin lumikengät jalkaa ja lähdin kohti Hirvenleukoja. Hanki kantoi ja aurinkokin näyttäytyi sen verran että ehdin kuvata kevään merkit männynoksistossa.

Alkumatka sujui lumikengillä sillä lunta oli vielä runsaasti, lähes puoli metriä. Pelkillä kengillä hanki ei enää kantanut. Harjulla lumi oli huvennut lähes olemattomiin ja jouduin ottamaan lumikengät pois jalasta. Sain sidottua ne kamerareppuuni, muuten kädet eivät olisi riittäneet.

Harjun honkien rungot olivat erilaisten jäkälien peitossa. En edes yritä niitä kaikkia tunnistaa, mutta ainakin valkohankajäkälää ja paisukarvejäkälää löysin. Jäkälien määrästä voi päätellä, että ilma on puhdasta Petkeljärvellä.

Puikkelehdin lumen täyttämien juoksuhautojen yli kohti Hauenleukoja. Vesi oli noussut järven jäälle. Yritin kuvata pientä saarta ja sillä kasvavien puiden heijastuksia sulavedessä, mutta harjun laelta kuvaaminen ei onnistunut. Aina oli jotain sopimatonta näkymän edessä.

Harjun rinne on todella jyrkkä ja arvoin pitkään kannattaisiko laskeutua rantaan kuvaamaan. Laskin repun selästä maahan odottamaan ja rymistelin alas. Kannatti nähdä vaivaa sillä heijastusten lisäksi myös rannan kivikko oli kuvauksellinen.

Kuljin alkumatkan omia reittejäni ja tulin Kuikan kierroksen varteen vasta Kuikkalammen kohdalla. Polusta ei ollut jälkeäkään mutta tunnistin sen puissa olevista oransseista täplistä. Ilmeisesti talven aikana ei ole kulkijoita ollut koska minkäänlaista kulku-uraa ei näkynyt. Ahman jäljet sen sijaan näin. Se oli kulkenut omilla retkillään ilmeisesti jäniksen perässä.

Kuikkalammen rannassa jököttää komea kelo jonka kyljessä voi hyvän mielikuvituksen omaava nähdä monenlaisia olioita. Pimeällä tuota ilmestystä voisi jopa pelästyä.

Kuikkalammen ja Petkeljärven välinen harju on komea. Aurinkokin tuli pilven takaa maisemaa kirjavoittamaan. Kannatti lähteä onneaan kokeilemaan.

On helppo ymmärtää miksi muinaisten ihmisten reitit kulkivat harjuja pitkin. Polku oli lumeton ja kuiva vaikka harjun alla lunta oli vielä polveen asti. Tuli lähes ylevä tunne kun kuljin tuossa maisemassa kuin Elias aikanaan.

Vaikka maisemat ovat komeat, kannattaa myös vilkaista maahan. Polulla olleesta lumesta oli vielä siellä täällä rippeet jäljellä. Oli viime hetket tallentaa nuo luonnon taideteokset kennolle. Ehkä muutaman tunnin kuluttua tuosta ohuesta jääverhosta olisi vain muisto jäljellä.

Pienen Kuikkalammen ja Kuikkalammen välinen puro oli lähes sula. Lampien pinnat ovat samalla korkeudella joten virtaus purossa on vähäistä.

Olin ottanut lumikengät pois jalasta ja laittanut ne takaisin lukemattomia kertoja. En muistanutkaan miten raskasta lumikenkäily upottavassa lumessa on. Jalkoja on nosteltava jos aikoo päästä eteenpäin. Liukulumikengillä on ehdottomasti kevyempi liikkua. Valitsin kuitenkin lumikengät lähtiessäni, sillä en ole laskettelija ja harjulla nousuja ja laskuja riittää.

Päivä oli jo pitkällä ja nälkä alkoi nakella. Kuikkalammen rannan harjulla olen aikaisemminkin evästellyt. Rinteestä löytyi helposti kuiva paikka. Hyvältä maistuivat karjalanpiirakat ja voisilmäpulla. Aurinkokin lämmitti mukavasti.

Vesi oli peittänyt Kuikkalammen jään. Taivaan sini ja veden alla oleva jää värjäsivät lammen vaalean turkoosiksi. Näytti ja myös tuntui siltä, että kevät eteni rymisten.

Olen tainnut jossain aiemmassa jutussani todeta, että Petkeljärven kansallispuisto on pienuudestaan huolimatta erittäin monipuolinen. Harjut ja niiden rinteillä paikoitellen kasvavat vanhat metsät ovat harvinaisia jopa täällä Pohjois-Karjalassa. Joensuusta Ilomantsiin johtavan tien varrelta on harjut kaivettu teiden ja rakennusten pohjiin.

Kirkasvetiset lammet ja järvet sekä pienialaiset suot täydentävät maiseman monipuolisuutta. Olisi hienoa, jos kansallispuiston pohjoispuoliset suojelualueet saataisiin viimein liitettyä kansallispuistoon.